sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

"Hyväksytty koulutukseen"

Terve!

Otsikon kaltainen iloinen status ilmestyi Työ- ja elinkeinotoimiston sähköiseen järjestelmään perjantaina 27.4.2012. Kyseessä on Logistiikan perustutkinto, linja-autokuljettajan koulutus. Tämä on työvoimapoliittinen koulutus, olen siis työtön, ollut jo melko tarkkaan vuoden.

Olen jäänyt työttömäksi aivan toiselta alalta, onko kyseessä neljänkympin kriisi vai jotain muuta mutta joka tapauksessa alanvaihto muodostui ainoaksi vaihtoehdoksi. Käytin oman aikani asian harkitsemiseen, sain apua vaimoltani, kavereiltani ja tietenkin "työkkärin" henkilökunnalta ja heidän yhteistyökumppaneiltaan ( Terveisiä Varikon Marikalle! ). Työ- ja elinkeinotoimisto ei vieläkään oikein istu suuhuni joten tulen luultavasti jatkossa käyttämään termiä työkkäri. Siihen olen tottunut, tavat ovat sitkeässä.

Uudelle työlle olen asettanut mielestäni melko löyhät kriteerit, "pitää tietää aamulla mitä työkseen tekee". Kuulostaa yksinkertaiselta mutta nykyaikaisilla työmarkkinoilla tämä ei kuitenkaan ole välttämättä helppo asia saavuttaa. "Ajan autoa" on suht selvä työnkuvaus, toki siihen liittyy lippujen yms kanssa touhuamista mutta perus työnkuva on sama. Mielestäni en tavoittele liikoja, toivottavasti olen oikeassa.

En nyt vuodata koko elämääni ensimmäiseen postaukseen, koulutus alkaa vasta toukokuun loppupuolella loppuakseen joulukuun alkupuoliskolla. Kerron enemmän itsestäni kun tarina etenee. Seuraava vaihe on ( vapun jälkeen ) se että kouluttajan pitäisi ottaa yhteyttä, saan tietooni tarkemmat tiedot yms. Palataan asiaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti