maanantai 26. marraskuuta 2012

Kakkonen ei ole ykkönen

Moh!

Tänään oli koulussa lopettajaiset mistä kuitenkin selvisin ehjin nahoin.

Tosiaan, saatiin taas komian näköinen lappu ja "todistus" missä oli arvosanojakin jopa. Ihan kivasti on mennyt koska lapussa oli melko pitkälti kolmosia, vain pari kakkosta "pilasi" rivin.


Tänään oli tuomiolla ne keillä oli jo ennen koulua C-kortti, B-kortilla aloittaneilla vastaava tilaisuus on viikon päästä. Kolme ihmistä meidän porukastamme löytyi keille ei ole vielä löytynyt työpaikkaa, toistaiseksi versiona tai edes määräaikaisena.

Kiva että kaverit olivat töitä löytäneet, aina mukavaa kun joku onnistuu! Hyvää oli myös kakku mitä oli tarjolla, ainahan nuo kakut ovat vähän makeita omaan makuuni mutta toki pieni siivu menee vaikka väkisin.

Vähän työkkärin herrakin jutusteli, se onkin huomisaamuinen retkikohteeni, pitää ottaa selvää parista asiasta. Näistä enemmän huomenna. Sitten sitä normaalia, palautetta sinne sun tänne, tilastointilappua työllistymistilanteesta jne. Sitä mitä aina.

Vähän on haikea olo, tuo aika oli melkoisen mukavaa ja meni aika siivillä. Kuten Mr. EB:n kanssa asiasta keskustelinkin niin nopeasti meni päivät. 

Työnhausta; huomenna selvitän siis työkkärin kanssa pari asiaa, jahka saan ne varmistettua ja faktat haltuun alan ottamaan yhteyttä muutamaan paikkaan. En nyt täällä edelleenkään puhu firmoista ja ihmisistä niiden oikeilla nimillä mutta näette sitten. Vaikka suuri osa tätä lukevista tietääkin rivien välistä että missä olin harjoittelussa niin olen sen tuosta lapustakin pyyhkinyt pois.

Näin, yksi aikakausi loppui näin ja seuraava alkaa huomenna. Joulukin tulossa, jännittää...

Palataan asiaan huomenna!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Sattuipa matkalla Mordoriin

Moro!

Noniin, se oli sitten tältä erää siinä. Perjantaina ajoin viimeisen vuoroni, pikavuorona Mordoriin ja takaisin.

Aika hyvillä mielin olin liikenteessä, vähän sellaisella "vittu minähän näytän kaikille" asenteella ajelin ja olin hyvin aikataulussa Salossa ja sitten taas IKEA:n pysäkillä. Salon jälkeenhän tippuu heti käytännössä noin 10 min myöhään kun joku neropatti on aikatauluttanut Salon linja-autoaseman laiturista ajoajaksi Muurlan tiehaaran pysäkille 10 min... Ei toivoakaan linja-autolla, useimmiten olin siinä ajassa vasta viimeisellä Pahkavuoren pysäkillä tai juuri kääntymässä vanhalle tielle. Ehkä moottoripyörällä tai siniset vilkut katolla...

Niin, kivaa oli taas ja jollain tavalla perverssin helpottunut olo teki sen että matkustajillakin oli kivaa, juteltiin rahastustilanteessa niitä näitä jne. Kiire ja jännitys olivat jääneet johonkin. Kampissa yritin käydä hampurilaisella paikallisessa mestassa mutta se meni täysin käteen koko homma. En jaksa siitä täällä avautua, tutut ihmiset ovat tapahtumat kuulleet Naamakirjassa. Jos olette kavereitani siellä niin tiedätte.

Takaisin tultiin siis tosiaan taas pikavuorona ja nyt olikin vähän enemmän kiirus. Ensin perjantai-iltapäivän ruuhka Helsingissä ja sitten pitkä pätkä tietöitä ja kuudenkympin aluetta. Ei vaikuttanut hyvältä yhden matkustajan jatkoyhteyden kannalta koska seuraava auto lähti Salosta 10 min sen jälkeen kuin minun piti olla laiturissa. Melko juhlava toleranssi jätetty poikkeuksien varalle...

Sen tulin mitä auto kulki mutta eipä tuolla moottoritiellä mitään kiritä kun auto kulkee sen mitä rajoitin antaa vastaan enkä muutenkaan erityisemmin ole innostunut ajamaan ylinopeutta sen vuoksi että joku matkustaja on kadottanut todellisuudentajunsa matkasuunnitelmaa tehdessään.

Soittelin matkalla ajomestarille ja kehotin soittamaan jatkoyhteyden kuskille ( firman ajomestarille ) että tulen aika tarkkaan kun hänen pitäisi lähteä että sopisiko minuutin odotus. Onneksi olin sitten juuri ennen perillä kuin hänen lähtönsä oli joten matkustaja pääsi jatkamaan matkaansa.

Palautin iltapäivällä rahastuslaukun, kortit, avaimet yms mitä olin saanut, pohjakassa mukaan lukien. Nyt on lopputoimet tehty, kävin myös Mordorissa jättämässä jäähyväiset Herra Isoherralle tyyliin "kyllä te mulle kohta soitatte". Piti vielä käydä pesulinjan hepuille sanomassa kiitokset ja Turussa jättää kiitoslappu ilmoitustaululle työkavereita varten. Hyvin ovat minut vastaan ottaneet ja kärsivällisesti opettaneet.

Noin, on kyllä ollut hyvä harjoittelu. Aivan hitosti oli alussa uutta opittavaa ja onhan sitä opittukin. Kurssilta saa lähinnä taidot siihen että auto koskee maapalloon vain renkaiden kulutuspintojen kohdalta eikä risteyksessä tartu mukaan autot, jalankulkijat, liikennemerkit tai -valot eikä muutenkaan tapahdu legendaarisia asioita. Tottakai sitä varsinaista kuskin tehtävääkin on käsitelty mutta oikeasti se homma opitaan vasta harjoittelussa / töissä.

Yllättävän hankala ammatti tavallaan, Matkahuolto ei varsinaisesti helpota hommaa. Minkä ihmeen takia niitä lipputuotteita pitää olla niin mahdoton määrä. Aivan kuin aina uuden ryhmän tarvitessa lipun vaan keksitään uusi lappu ja kortti. Niinpä niitä alkaa olla jo aika kiva määrä...

Nyt valmistaudun saunaan vaimon kanssa, perhe kestää vaikka välillä hakkaakin vähän vastaan kuten nyt tämän työasian kanssa. On se kuulkaa siunaus että on löytänyt sen oikean naisen tuonne olohuoneeseen televisiota katsomaan. Ihmeesti se on minua taas kestänyt. Toivottavasti kestää jatkossakin.

Tänä päivänä aikoja sitten tapahtui kauheita, hieno artisti ja uskomaton laulaja menehtyi pirulliseen sairauteen. Hänen ja kaikkien muiden lapsuuden sankarien muistolle omistan nyt tämän videon:


torstai 22. marraskuuta 2012

Naamapalmu

Iltapäivää!

Pientä bloginärästystä kärsinyt tässä parisen viikkoa joten seuraava kirjoitus tulee vasta nyt.

Mukavaanhan tässä on ollut, kovasti tehty kaikki mitä on pystytty, välillä on ollut poikkeustilanteita ( vaihdelaatikkovika taas ) mutta useimmiten kaikki on mennyt kuin on pitänytkin.

Olen siis aika paljon suhaillut yksin, on käyty myös Raumalla pika- ja vakiovuorona ja tietenkin Helsingissä pika- ja erikoispikavuorona. On käyty aamujen vuoroilla lentokentällä pujottelemassa taksien välissä linja-autolaiturissa ja varottu Elielinaukiolla joka suunnasta kohti juoksevia jalankulkijoita.

Harmi että nyt tällä viikolla varmistui että töitä ei sitten ole harjoittelun jälkeen. Huomenna on siis viimoinen ajopäivä näillä näkymin. Eipä siihen auta että kaikki kehuvat ja suosittelijoita on riviksi asti kun porukkaa on tarpeeksi ajettavien vuorojen hoitamiseksi. Kyllähän minä sen tiesin että vain harjoitteluahan tämä oli mutta silti... niin valtavasti sitä jotenkin toivoi että olisi onnistunut.

Toinen opastaja on huomenna koulutuksessa niin jätettiin "hyvästit" tuossa äsken. En viitsi salailla edes täällä että kyllä tämä takaisin työttömäksi meno niin helvetisti rassaa ja niin rankasti olen itseeni pettynyt että piti tulla vähän ylimääräisen lenkin kautta kotio. Piti olla tarkkana että osui autolla oikeaan väliin kun vettä oli laseissa monessakin mielessä. Joo joo, ei ole töitä niin ei voi ottaa töihin mutta eipä tuo järkeily nyt paljoa auta. En onnistunut, siinä se minun diagnoosini.

Vaikea paikka miehelle tulla kotiin kun ei sitten vieläkään pysty elättämään talouttaan. Ei tule ruokaa pöytään kun metsästäjä on tumpelo eikä pääse edes metsälle. Hävettää niin helvetisti olla kotosalla, pitäisiköhän lähteä kävelylle.

No joo, huomenna viimeinen vuoro. Ajelen pikavuorona Helsinkiin ja takaisin, maanantaina koulussa päättötilaisuus ja sitten toimistolle palauttamaan laukku, avaimet yms mitä olen töistä saanut.

Koitan saada huomenna jonkun kirjoituksen aikaiseksi, sävy tuskin tulee olemaan kovinkaan riemuisa mutta yritetään. Täältä tähän.

PS. Ihan kivan olon sai hetkeksi aikaan Kampissa naiselta saamani "kiitos turvallisesta kyydistä, oli hyvä nukkua".

torstai 8. marraskuuta 2012

Oopperan jumitus

Moi!

Tänään alkoi toisinto maanantaista ja tiistaista, silloin asia opeteltiin viimeisen kerran ja tänään sitten omin avuin liikenteeseen.

Ihan hyvin meni, lentokentältä lähdin aivan aikataulussa, tämä tosin kusahti Oopperatalon kulmilla kun kaistalle oli hajonnut auto mikä tietysti aiheutti aikamoiset ruuhkat. Mentiin mitä päästiin, kuunneltiin kitinät ja marinat kun ehdon tahdoin olin myöhässä jne jne.

Sellaista, tänään oli hyvä päivä! Nyt yöllä taas todella aikainen herätys, aamulla lähdetään laiturista jo neljältä. Vähän tässä vielä touhuan sekalaisia ja sitten yöpuulle. Palataan huomenna asiaan, viikonloppu on vapaata!

tiistai 6. marraskuuta 2012

C8H10N4O2

Moroo!

Tänään oli vähän aikaisempi herätys, kello soi 02:10, juuen olisi yhtään halunnut jatkaa nukkumista.

Viime yö meni enemmän tai vähemmän reisille mutta ei silleen hyvällä tavalla. Yritin jo ajoissa ennen kasia nukkua mutta yläkerrasta kuulunut apinointi herätti minut ja pikaisen naapuripalaverin jälkeen olin niin kovilla kierroksilla että eihän siitä nukkumisesta mitään tullut.

Voitte siis varmaan arvata mitkä olivat fiilikset kun kello tuohon synkkään aikaan soi, keittiöön ja reissurepusta kofutabut naamaan ja vasta sen jälkeen normaalit aamutoimet. Varikolle taas ABC:n ylihintaisen kahvipisteen kautta ja aamu saattoi alkaa.

Vähän eri kuvio kuin eilen, kehä kolmoselle asti normaali pikavuororeitti Salon kautta mutta liikennettä oli niin vähän että olin Salossa hyvissä ajoin ja jouduimmepa jopa odottamaan loppumatkasta pysäkillä hetken että saimme lähteä eteenpäin.

Ai että oliko paska keli? No en minä tiedä, eikös talvella yleensä tuppaa satamaan lunta tai räntää? Eli ei kummempaa, "oli talvinen keli". Tuuli infernaalisesti ja räntää tuli vaakasuoraan, ei mitään erikoista.

Kentälle, juoni oli taas se sama ykkösestä kakkoseen ja nyt kinkynä sivujuonena vielä länsisatamaankin. Satama alkaa olla jo aika hyvässä kuosissa, liikenneympyrät valmiina vaikka se ensimmäinen onkin ilmeisesti kutistunut pesussa. Ei sitä ainakaan liikenteelle ole suunniteltu, CAD:in näytöllä se on varmasti ollut kivan näköinen.

Kamppiin, vähän oli pakko yrittää ottaa nokosia mutta ei siitäkään oikein mitään tullut. Siispä apteekkiin ja aamulla loppuneiden tabujen tilalle täydennystä. Varsin käteviä lääkkeitä, ei tarvitse kitata sitä kahvia niin kovasti, saa aikaan itsellä sen että vessassa saisi juosta tiheällä aikataululla mikä ajohommassa on hieman haastavaa. Vähän nestettä ja pari-kolme tiivistettyä kahvikuppia tabletteina ja taas mennään.

Ennen Saloa alkoi väsyttämään silti aivan vietävästi, piti kuljettajan lämpösäätöäkin jo vetää huomattavan viileäksi jotta kohdunlämpöinen ilma ei lisäisi tuskaa. Autossa oli normaalit valot mutta kuskille veti pitkät päälle, onneksi olimme jo kohta Salossa joten sain pienen jaloittelutuokion. Pieni hyppäys ulos ja pari sanaa rahtiavun kanssa ja olin kuin uusi mies. Tuulilasista heijastui kuitenkin tuttu naama joten olin sinut itseni kanssa ja saatoin jatkaa.

Aika hyvin tultiin, oltiin Turussa aivan aikataulun mukaan. Ei kamalasti ollut matkustajia joten siinä oli yksi syy, toinen löytyi kivasti kulkevasta autosta. Ei siis tarvinnut aina kiihdyttäessä miettiä että mikäköhän päivä on matkanopeus taas kelattu.

Sellaista, aika raskas päivä ja piti ottaa pienet tirsat tuossa töiden jälkeen. Huomenna on vapaata, torstaina ja perjantaina on tämän viikon maanantain ja tiistain toisto sillä erotuksella että olen yksinään liikkeellä. Ainakin se on tällä hetkellä suunnitelma, äkkiähän nämä muuttuvat...

Näin, tuli juttua tänäänkin mutta huomisesta en osaa vielä sanoa. Palataan asiaan!


maanantai 5. marraskuuta 2012

Viidakon ääniä

Iltaa!

Vielä pikainen päivitys... Mitenkä tuota, jos lähtö on neljältä niin pitääkö nyt lähteäkin jo kolmelta?

Olin jo hyvää vauhtia nukkumassa mutta yläkerran naapurit päättivät taas huutaa suoraa huutoa kun "kello ei ole vielä kymmentä, ei edes yhdeksää" niin sehän on tietysti ihan ok. Tulpat korvissa yritin nukkua mutta eihän se onnistunut.

Pitää varmaan alkaa tekemään suunnitelmia, tämä asumistie taitaa olla nähty kun ammatiksi on tulossa kuskihommat. Pienenpieni mökki jostain tuhannen perseestä missä voin olla vaimoni kanssa aivan rauhassa...

Taitaa mennä aamuyöstä kahvia ja kofutabuja.

Eli eli, missä mun luuri on?

Morjesta!

Tänään oli suht aikainen herätys koska lähtö oli laiturista jo 5:45. Lentokentälle, Elielinaukiolle, Kamppiin ja takaisin Turkuun.

Olin omaan tyyliini taas reilusti liian aikaisin varikolla, matkalla ABC:ltä kahvia ja aivan omassa rauhassa paperit ja muut valmiiksi päivää varten. Olen jo tainnut mainitakin ( noin sata kertaa ) että vihaan heti työvuoron alusta alkavaa kauheaa sähellystä ja kiirettä joten tapaan tehdä asioita valmiiksi jo ennen työajan alkua jotta alku olisi jouhevaa.

Alaovella kun olin menossa tutustumaan autoon tuli jo opastajakin vastaan, taas uusi hahmo mikä on tosi kivaa kun tulee toivottavasti tulevat työkaverit edes jotenkin tutuksi. Ei rahtia aikaisesta ajasta johtuen ja suoraan laituriin.

Vähän tuo lentokenttäreitti eroaa normaalista pikavuorosta, muutamia paikkoja jää väliin joten pitää olla tarkkana että menee oikein. Eihän tuo Salon kautta suhailu enää mikään ongelma ole mutta tuo lentokenttä on vieraampi paikka. Aika kivat ruuhkat oli taas motarilla, pitkän matkaa mentiin ennen kehää kuuttakymppiä. Onneksi kehäkolmonen ainakin osittain paransi vauhtia, kivasti mentiin jonossa kentälle asti.

Ykköseen, kakkoseen, kilpien vaihto ja kakkosesta ykköseen, meno oli kuin saksalaisessa elokuvassa. Muutama matkustajakin tuli jopa kyytiin, yksi unohti kännykkänsä autoon minkä kävimme Elielillä heittämässä Finnarin bussiin. Äkkiä Kamppiin ja tauolle.

Pikkanen kahvi ja takaisin autolle, tuossa ruuhkassa meni niin pitkään että saimme 45 min tauon täyteen Kampissa vasta samalla minuutilla kuin oli lähtö laiturista, matkustajat kyytiin ja suurinta mahdollista poimunopeutta eteenpäin kunnes ääni ylhäältä ilmoitti meille että lentokentältä tuleva bussi oli myöhässä ja joutuisimme odottelemaan sitä IKEAlla noin 15 minuuttia. Se siitä kiireestä sitten...

Olimme tietysti Salossa myöhässä mikä tuntui kauhiasti harmittavan yhtä kyytiin tulevaa matkustajaa, olen kuitenkin internetissä jo törmännyt trollaajiin joten en pahemmin reagoinut "olet myöhässä!!!" kommenttiin. Mieleen tuli kyllä muutama hyvä vastaus:

  • No älä saatana!
  • Ihanko totta, enpä huomannut lainkaan!
  • Oikeasti luulit että en tiedä sitä?
  • Sanat eivät riitä kertomaan miten pahoillani olen sinulle aiheuttamastani henkisestä traumasta!!!
Hymyilin kuitenkin vain idiootin lailla ja rahastin asiakkaan. parempi näin.

Turussa olimme vielä noin reilun 10 min myöhässä mutta sellaista se elämä on. Ihan hyvää palautetta tuli taas opastajalta, lause "ei pelottanut kertaakaan" on melko pitkälti ainoa asia mihin tällä hetkellä tähtään. Mennään turvallisen ja tasaisen oloisesti niin että matkustusmukavuus on huipussaan. Perillä sitten katsotaan että mitä kello on ja mutistaan tarpeen mukaan.

Huomenna vielä aikaisempi lentokenttäsiivu, työaika alkaa jo 03:25. Nyt ruokaa ja nauhoituksia, pitää pysyä hereillä iltaan asti että saan aikaisin unen päästä kiinni. 

Palataan huomenna asiaan!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Suomen kuullun ymmärtäminen matkustajille, osa I

Iltaa!

Torstai meni kuten keskiviikkokin pikavuorona Turun ja Helsingin väliä ja perjantaina ajeltiin harjoittelijavoimin eestaas.

Sellaista, perjantaina oli tosiaan mielenkiintoinen päivä koska olimme harjoittelijat kahdestaan liikenteessä. Minä ajelin ensin kolmen vuoron pikavuorona Helsinkiin ja kaveri sitten kuuden siivun Turkuun takaisin. Oli aika kiirus tuo kolmen lähtö, matkustajia ja matkatavaroita paljon ja vaikka kuinka poljin vanhaa teliautoa niin olimme perillä noin 20 min myöhässä. Pikainen itkunsekainen soitto opastajalle ja kuulemma melko pitkälti samanlainen katastrofi se on joka perjantai. ( taisi olla pelkkää lohduttelua )...

Huomenna vuorossa lentokenttäilyä, lähtönä 5:45 joka tietysti tekee sen että aika aikaisin pitää olla pajalla. Ei kuitenkaan niin aikaisin kuin tiistaina kun lähtö on jo aamuneljältä. Nyt pitää vähän alkaa valmistautumaan tuohon huomiseen, yritän saada blogitekstin aikaiseksi heti työpäivän jälkeen kahden - kolmen maissa.

Palataan asiaan.



PS...
Turun Linja-autoasema:
Minä; lentokentälle menevien matkatavarat tänne viimeiseen luukkuun
Matkustaja; ole hyvä
5 min ennen IKEA:n pysäkkiä:
Minä; kohta IKEA:n pysäkki jossa lentokentälle menevillä autonvaihto, kuljettajat hoitavat laukkujen vaihdon autosta toiseen, viimeisen luukun laukut siirtyvät toiseen autoon
Kampissa:
Matkustaja; ottaisin kassini, se on siellä viimeisessä luukussa
Minä; tonnin seteli-ilme

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Reivaa pysäkille

Iltaa!

Ei tullut juttua maanantaina, nyt sitten tulee. Vähän menty itsekseen ja päivä opastuksessa, tänään pikavuorona Tsadiin ja takaisin ja huomenna sama kuvio. Perjantaista ei vielä mitään havaintoa, näkee sen sitten...

Joo, aika vähän taas kerrottavaa, ihan hyvin on mennyt jne tms rofl gtg bbq. Vinkeitä sivutuulia on tuossa ollut, meno on mennyt välillä enemmän purhehtimiseksi kuin ajamiseksi mutta hyvin on selvitty ja matkustajien mukaan ei ole ollut mitään erityistä. Ei se vaan kerrassaan tunnu siellä akselien välissä samalla tavalla kuin auton nokalla etuakselin etupuolella.

Nyt ei irtoa enempää kun ei ole oikein mitään kirjoitettavaakaan, näin tällä kertaa taas.

Palataan asiaan huomenna ( tällä viikolla )!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kadunvaltaaja

Pimpelipom!

Tänään oli vuorossa EB sinne ja takaisin ja lisäbonuksena VR:n junakorvaus rautatieasemalta satamaan ja takaisin.

Ei paljoa kerrottavaa, kaasu pohjassa sinne ja takaisin, ei rahtia ja matkalipuissa vain yksi matka. Selvää pässinlihaa jo tuo touhu. Suht pitkä tauko Lepakkoluolassa ja sitten samalla poimunopeudella takaisin. Reilu tunnin nenänkaivelu ( ei löytynyt kultaa ) Turun toimistolla ja sitten rautatieasemalle. Ei kamalasti matkustajia satamaan mutta takaisin tullessa oli auto täynnä enemmän tai vähemmän kännisiä matkustajia.

Kiva kun sain tätä kautta vähän tuntumaa paikkurikuskin hommiin, jännää mutta ei kiitos. Toimii muuten tosi hyvin isolla autolla sivutieltä päätielle tultaessa ruuhkassa se että alkaa vaan tunkemaan sitä keulaa sinne jonon joukkoon, kyllä aina joltain rohkeus pettää ja annetaan tilaa. Näin on vallattu puoli katua eikä liikenne kulje lainkaan toiseen suuntaan. Periaatteella "jos minä en pääse niin ei mennä sitten kukaan" auttaa ja toiselta puoleltakin löytyy se sekunnin epäröivä. Ja sehän riittää.

Sellaista tänään, nyt vetäisen keittiössä tekeillä olevan munakkaan joka saa kunnian olla päivän ensimmäinen ruoka. Tähän asti on vedetty 3 x 150 kcal keksiä. Nukun huomenna ainakin kahdeksaan!

Palataan maanantaina asiaan!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ulkonaliikkumiskielto julistettu Turkuun!

Hyvää yötä!

Toinen kirjoitus tälle päivälle vielä, miten nyt pitäisi toimia kun viranomainen käskee olla kotona???

Jos soitan töihin ja sanon että nyt ei saa tulla ollenkaan, pitää olla kotosalla. Mutta joo, nyt nukkumaan koska huomenna on taas pitkä päivä.

Väärä kumi liukkaille

Iltaa!

Hitto mikä keli, nähty reissulla tänään ainakin 20 autoa kesärenkailla pientareilla, jalkakäytävillä, keskialueella ja hitto vaikka missä. Yksi kahdeksan rekan jono minkä kärjillä jumiin jäänyt rekka molemmilla kaistoilla, 3 jumissa ollutta bussia ja iloisena bonuksena kirjastoauto joka jäi kiinni kun edessä suti paikallaan henkilöauto kesärenkailla. Varsin viihdyttävä päivä!

Tänään taas tyhjänä Saloon, sieltä kasapäin rahtia ja pikavuorona Helsinkiin. Pikainen rahdin heittely Matkahuoltoon ja kello neljän Expressin vara-autona takaisin Turkuun. Selkeä juoni siis!

Paitsi että vähän sitten satoi lunta... Kuten jo varmaan arvaattekin niin ensimmäinen kerta isolla autolla liukkaalla. Joo joo, on sitä Niinisalossa käyty treenaamassa mutta ei se varsinaisesti ole sama asia. Ei siis ollenkaan. Eli pelko perseessä ja ranteet lukossa mentiin alkumatka, piti hakea vähän sitä että miten se menee ja miltä tuo keli tuntuu. Pysähtyminen, jarrutukset jne, kyllä te tiedätte. Hiton pitkät turvavälit ja alussa ensin tarpeettoman pitkät ennakoinnit valoihin ja jarrutykseen, haettiin vähän auton kykyjä ja kitkan määrää.

Ihan hyvin meni, pitää olla tyytyväinen. Kerran jouduin jo ihan Turun päässä Aninkaistenmäessä vetämään varmaan 20 m päin punaisia kun ei se siitä olisi enää liikkeelle lähtenyt. Toinen kerta oli kun kerroin tuosta kirjastoautosta, jätin tilaa väliin niin että olin mäen alla ja kun mäkeä lähti tulemaan alas katuri niin pitkiä vilkuttamalla sain sen pysähtymään ja tukkimaan kadun jotta sain kerättyä vauhtia niin että pääsin kirjastoauton ohi. Yhteispelillä nämä hommat sujuvat!

Aikamoinen tulikaste tuli näihin liukkaisiin, nyt vaan samalla yltiövarovaisella tavalla eteenpäin, täytyy pitää huolta että ei ala henkselit paukkumaan. Pidättäydyn siinä vain täällä blogissa, liikenteessä ajan sitten taas kuin dementoitunut mummo.

Sellaista, huomenna taas erikoispikana sinne ja takaisin ja bonuksena illalla VR:n junavuoron korvausta rautatieasemalta satamaan.

Vähän ollut hiljainen blogiviikko mutta yritän parantaa tapani. Huomenna palataan asiaan!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Vihko pihko

Päivää!

Tänään siis vuorossa Nysse tulee! -blogin ensimmäinen askartelunurkka. Meillä onkin edessämme huikean hauska ja mukava tuokio, me teemme pysäkkikohtaisen välimatkavihon välille Turku - Helsinki ja tietenkin molempiin suuntiin.

Rahastaessa kilometripohjaisella systeemillä on tietysti tarpeen tietää se että missä olemme ja mihin matkustaja on menossa, näiden pisteiden, sanotaan niitä nyt selvyyden vuoksi pisteiksi A ja B välille muodostuu tietä myöden reittiä ajettaessa välimatka kilometreinä joka määrää matkan hinnan. Koska A sekä B muuttuvat koko ajan, A aina seuraavaan reitillä olevaan pysäkkiin ja B matkustajan omien mielihalujen mukaan niin olisi tarpeen osata huikea määrä eri välimatkalukemia. Koska olen lähestymässä dementiaa ja inkontinenssia niin nämä lukemat eivät yläpäähäni jää joten joudun tekemään itselleni puheenaiheena olevan vihon.

Aloitamme työn tulostamalla pysäkkikohtaisesti välimatkat edessä oleviin pysäkeihin, näitähän tulee siis 12 per siivu. Kas näin:


Kokona käytämme standardisoitua koko A5 koska epäilemättä piakkoin tulossa oleva ikänäkö turmelee lähelle näkemiseni ja tarvitsen isoa tekstiä selkokielellä. Näppärä tulostus siis tekstikehyksellä, siinä tulee saksille oiva ohjausviiva samalla. Koska tulostepaperi on melko ohutta tavaraa niin tarvitsemme väliin vähän paksummasta pahvista vahvisteen, tämän molemmille puolille liimataan siis paperiliimatikun kanssa kiinni informaatiota tursuavat paperinpalat.


Nyt paperit on leikattu ja liimattu vahvikepahvin molemmin puolin, seuraavaksi tahmea osuus, tiputellaan tuotokset täyskontaktimuovin päälle varovasti ja ilmakuplia varoen. Leikellään toiselta puolen päällystetyt palaset irti ja toistetaan sama toimenpide myös toiselle puolen. Erona toisessa operaatiossa että terveyssiteen lailla lerpattavat siivet taitetaan reunojen yli jotta saadaan paperin reunat suojattua eikä ajaessani väistämätön huulilla päristely kostuta ison työn tuotosta.

Paperit on siis suojattu, seuraavaksi mamman pikku talttahampaat, yläreunaan pitää reikäraudalla sorvata reiät kiinnitystä varten. Molempiin reikiin tukkeeksi nippuside ja yltiöupea askartelutuokiomme on päättynyt:


Kummasti helpottaa rahastamista taas, nyt pääsevät immeiset oikealla hintaa matkaan eikä tarvitse niin kamalasti hakea meille annetusta kaksisuuntaisesta porrastaulukosta.

Sellainen päivä, haluan kiittää vaimoani, harjoittelupaikkaani, oppilaitostani, kissaani tekorauhasta ja kaikkia teitä tämän lukemisesta. Nyt otan lisää pannukakkua ja en askartele viikkoon yhtään mitään!

Huomenna alkaa oma lista, pikavuorona mennään sinne ja takaisin. Palataan huomenna asiaan!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Lumiaura keulaan

Moroo!!!

Se on muuten perjantai! Hieno päivä ja hyvä päätös hyvälle viikolle. Minulla on ( näillä näkymin ) vapaa viikonloppu ja vielä maanantainakin saan olla kotosalla vaimon riesana joten mikäs tässä. Juuri tuotiin glögiä pöytään minkä joukkoon juurikin lorautan vähän vodkaa. Se on viikonloppu nyt!

Oletteko muuten huomanneet että blogissa tuo oikealla oleva laskuri on rikkonut maagisen 10 000 rajan? Aika kova homma, sivun rakenne on vielä sellainen että jos lukee vaikka kerralla elokuun kaikki kirjoitukset niin käyntejä kirjaantuu vain 1. Omat käyntini eivät nosta laskurin lukemaa lainkaan joten tässä vaiheessa lienee syytä esittää nöyrät kiitokset, ihmeesti täällä ovat ihmiset jaksaneet käydä vaikka jossain vaiheessa jutut ovat väistämättä toistaneet itseään kun ei oikein ole ollut uutta kerrottavaa. Kiitos siis teille kaikille! ( Ihan jo senkin takia että sivun alareunassa oleva mainos on tuottanut minulle jo valtavat mainosrahat. Melkein 70 € kaikenkaikkiaan!!! )

Eilen ja tänään olen ajellut erikoispikana Turun ja Helsingin väliä. Aika tiukka rypistys se on, tänään oli takaisin tullessa jo varsin kivasti porukkaa kun meni 20 reilusti rikki. Mukavampaa aina ajaa kun on porukkaa kyydissä. Rahastuslaitteen käyttö alkaa jo onnistua hyvin, tuossa EB:ssä toki touhu on niin helppoa että pitääkin.

Maanantai siis vapaa, pitää käydä koululla ja väsätä pysäkkivihko. Itsellä ei ole tulostinta niin pitää käyttää koulun vekotinta. Mukava muutenkin käydä vähän taas moikkaamassa opettajia ja muita.

Sellaista, tänään ei tullut tumpeloitua, mitä nyt aamulla oli nainen vähän pettynyt kun hän ei ehtinyt jatkoyhteyteensä. Aikataulun mukaan olisi pitänyt olla Helsingissä 12:35, olin Munkkiniemessä noin 12:22 mutta matkalla oli kummasti muitakin autoja joten käteenhän se meni ja olimme Kampissa vasta 12:43 paikkeilla. Hän kun oli jättänyt kivasti aikaa jatkoyhteyteen siirtymiseen, kokonaiset 10 minuuttia koska hänen seuraavan bussin lähtöaika oli 12:45. Kun matkalla kuulutin Oopperatalon pysäkin niin ei tapahtunut mitään mutta Eduskuntatalon kohdalla hän tuli ehdottamaan että jos hän jäisi siinä Oopperatalon kohdilla niin ehtisi paremmin. En lähtenyt sitten peruuttamaan enää, anteeksi vielä kerran.

Sellaista, vähän pidempi tuotos tällä kertaa. Kiinteä, mukava koostumus ja onneksi hajuton. Siksi te täällä varmaan käyttekin. Palataan maanantaina asiaan! ( Kun ei ole muuta kuin se vihon teko niin pidetään Nysse tulee! -blogin ensimmäinen askartelunurkka! )


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Tumpeloidin kosto

Terve!

Yksikseskös yskiskelet? No en vaan ajelin. Olihan siellä tietysti matkustajia mutta muuten olin itse hommasta vastuussa.

Aamulla tunki tunkemistaan porukkaa lentokentälle, vielä Salossakin pari kotoaan kaukaa olevaa miestä tuli kyytiin sillä tuloksella että taisi olla 15 hengen paikkeilla airbus-matkustajien määrä. Ei siinä mitään, hyvin se meni, kaikki pääsivät mihin pitikin ja laukutkin vaihtoivat bussia nopeasti sateesta huolimatta. Tai ehkä juuri siksi...

Kävin pesemässä ja tankkaamassa auton ja sain odotella vaihtoehdokasta tovin mutta viimein annettiin vanha sähkökeppinen laite alle. Noita on tosi kiva ajaa, vaihdoista ja liikkeellelähdöistä saa todella kivoja ja tasaisia, ei automatiikka vielä pärjää aivoille. Heti kun pääsi moottoritielle ja aloin kiihdyttämään ensimmäistä kertaa kovemmin huomasin että eipä ole auto kunnossa ei. Hemmetinmoinen ravistus ja tärinä aina kun oli veto päällä. Kehäykkösen pysäkki oli kohta ja sieltä näkökenttä sumeana kiihdyttäen takaisin motarille kun ei matkustajiakaan ollut.

IKEAn pysäkillä sain muutamat ihmiset kyytiin jonka jälkeen aloin puhelimella soittamaan ja selvittämään että mitä tehdään. Ilmeisesti auto oli ollut juuri tämän vian vuoksi huollossa, renkaat oli vaihdettu kun epäiltiin että vika on niissä. Ei tuo kyllä renkaista johtunut, tasaisella ravistus loppui mutta ylämäessä koko auto ravisti aika hyvin.

Tuli sitten sen auton ja rahastuslaitteen puhelimen kanssa touhuttua niin paljon että ajoin perkele liittymän ohi ja jäi siellä ollut pysäkki väliin. Mitäpä tuota pimittämään, tein sen, näin kävi, vituttaa ja hävettää. Sain kyllä palautteen "eipä ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinen" mutta eipä tuo auta kovastikaan. Ainahan sitä haluaisi olla täydellinen. Olen kyllä tosi hyvin muuten onnistunut mutta nyt meni käteen, jatkossa ollaan taas tarkempia.

Huomenna erikoispikana Helsinkiin ja takaisin, saan taas nukkua vähän pidempään kuin alkuviikosta. Koitan olla tumpeloimatta.

Oli muuten Piikkiössä aivan huikea sateenkaari, niin taivaalla kuin takapyörien sumussa. Romanttista. Palataan huomenna asiaan!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Valkonaama

Heips!

Johan on myräkkä! Infernaalinen myrsky, naamat valkaisevia sivutuulipuuskia koko aamupäivän. Onneksi illemmalla tyyntyi vähän eikä kasitien osuus mennyt aivan käärmeen lailla kiemurteluksi.

Aamusta siis pikana Helsinkiin ja samalla tavalla takaisin. Tauko Turussa ja pikana Raumalle ja takaisin. Huomenna muuten oma vuoro taas, pikana Helsinkiin ja takaisin, onneksi vähän lyhyempi päivä kun vähän on kieltämättä väsy. Huomenna saan nukkua oikein seiskaan asti, luksusta!

Väsyttää ja sänky huutaa nimeäni, nukkumaan että jaksaa huomenna taas. Tiedä vaikka pääsisi esittelemään autoa Helsingissä käynnissä olevalle tehotarkkailulle. Palataan huomenna paremmin asiaan!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Prätkähiiret Pasilasta

Iltaa!

Pahoittelut, vähän kierähtänyt aikaa viime kirjoituksesta. Yllätyin kun perjantaina alkoikin viikonloppu ja tänään oli vähän koneongelmia. Tietokone- siis.

Perjantai oli aika jännä päivä, Helsingissä oli käymässä "joku ulkomaalainen huippudirikka" ja liikenteessä oli sen takia pieniä katkoja. Myös kätevimpään mahdolliseen 16:30 aikaa ajoitettu Suomen futisfanien marssi aiheutti omia kuvioitaan.

Aamusta suoraan Saloon, sieltä piti ottaa läjäpäin rahtia mutta koska Kampissa meille oli laskettu aikaa vain pikaiseen kurviin niin tämä oli mahdotonta. Homman nimi oli nimittäin se että meidän piti mennä Mannerheimintielle parkkiin "johonkin" jotta olisimme pois Kampista kun kulkue alkaisi. EB ja pikavuoro ajaisivat "takakautta" mutta samalla heiltä jäisi Oopperatalo ja Meilahti kiertämättä joten meidän hommamme oli ottaa näiltä pysäkeiltä matkustajat ja rahdata heidät oikeisiin autoihinsa Munkkiniemeen.

Hyvin meni mutta menköön, luulimme yhdessä vaiheessa että nyt se kulkue tulee kun takaa ei tullut enää autoja ja näyteikkunoista heijastui siniset vilkkuvat valot. Lulla käyntiin ja valmistautumista kun takaa tulikin dirikan saattue. Muu katu oli siis aivan tyhjä mutta me olimme parkissa pysäkin perällä. Tuimailmeinen prätkäpoliisi tuli tuhatta ja sataa ja mölysi "ODOTA!!!" johon oli helppo yhtyä. Meidän ohitsemme pyyhälsi sitten koko dirikan saattue, ei tainnut ihan 50 riittää...

Tuli se viikonloppukin sitten vihdoinkin ja tänään onneksi maanantai. Maanantaihan on päivistä hienoin, hyvänä kakkosena tulee huominen eli tiistai. Tänään sama kaava kuin huomennakin, ensin pikana tku-hki-tku ja siihen perään pikana tku-rauma-tku. 06:20 - 19:15 päiviä, kovuutta harjoittelijalle!

Ensi viikolla alkaa sitten omat vuorot, kaikenlaista kivaa luvassa. Tämän viikon loppupuoli on vielä vähän pimennossa mutta eiköhän sitä jotain huomaa tekevänsä.

Nyt väsyttää, pitää lopetella. Huomenna lisää jutustelua. Sama bätkanava, sama bätaika. Palataan asiaan!

torstai 11. lokakuuta 2012

Väsääminen onpi ilomme!

Terve!

Täällä sitä taas runoillaan niitä näitä, keskiviikko meni niin pitkään että en jaksanut enää 23 jälkeen alkaa blogia väsäilemään ja tänään pääsin vasta hetki sitten kotio.

Keskiviikkona oli sitten tosiaan ensimmäinen oma vuoro, erikoispikana Helsinkiin ja samalla antaumuksella takaisin Turkuun. Kivaa oli, hyvin meni, ei ihmeempää kerrottavaa tuosta. Pääasiassa yhden matkan lippuja jos ei menopaluuvaihtoehtoa ajatella joten rahastaminenkin on helppoa. Hyvin meni mutta menköön.

Tänään oli vuorossa ensin erikoispikana Hki, sitten pikana Tku, vakiona Mynämäen ja Laitilan kautta Raumalle ja sieltä vakiona Laitilaan asti ja pikana Turkuun. Ihan hyvän mittainen työpäivä jo. Sain opastajalta ihan kivaa palautetta mitä nyt en lähde sen paremmin purkamaan mutta olen kyllä taas tyytyväinen.

Nuo välimatkat ovat kompastuskivi, pitää tehdä viikonlopun aikana oma versio asiasta, se porrastyyppinen taulukko on ideana aivan kiva mutta käytännössä se on liian hankala järkevällä nopeudella tapahtuvaan rahastamiseen. Olen nähnyt osalla porukasta pieniä itse tehtyjä "vihkoja" missä on pysäkille aina omistettu yksi välilehti, siitä löytyy suoraan välimatkat siltä pysäkiltä eteenpäin. Pitää vain muistaa ottaa välimatkataulukot kotiin viikonlopuksi että saan väsättyä. Koulussa tulostus ja työpaikalla laminointi, kyllä se siitä!

Nyt väsyttää jo vähän, huomenna taas erilainen päivä, pääsen Helsinkiin kokemaan valtiovierailun järjestelyt sekä futiskannattajien marssin aiheuttamat riemut. Tuskin maltan odottaa!

Palataan huomenna asiaan, tässä on nyt tällä kertaa kaikki mitä minusta irti saatte!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Tuusulanväylän jänikset

Iltaa!

Vähän venähti tämä päivä mutta antakaa nyt anteeksi tämän kerran.

Tänään herätys rämähti käyntiin tuossa 04:00, lähtö oli laiturista 05:45. Vielä niin hapuilua ja varmistusta varmistuksen päälle että pitää olla vähän turhan ajoissa paikalla. Muutenkin oppinut tavan missä olen "liian" aikaisin töissä ja luen päivän lehdet yms ja aivan rauhassa valmistaudun koitokseen. Heti aamusta alkava älytön häsääminen ja kiire ei ole minun juttuni. Pitää vähän nauttia aamusta ensin.

Turusta yllättäen Helsinkiin taas, tällä kertaa pikavuorona mutta pienellä kierteellä; ensimmäinen määränpää olikin lentokenttä! Täällähän kävin jo eilenkin mutta tänään jo lievästi valoisessa, sateettomassa kelissä oli paljon helpompi tutkia reittiä ja opetella juttuja. Eiköhän se sieltä löydy, toivotaan ainakin. Vähän saatiin maistiaisia pääkaupunkiseudun ruuhkista, Tuusulanväylälle oli minua kirittämään saapunut ilahduttavan paljon kanssa-autoilijoita. En tiennytkään että blogi on näin suosittu.

Kentältä siis Kamppiin, rahtikuviot ja siitä sitten sillälailla kohtapuoliin takaisin pikavuorona Turkua kohden Suur-Salon kautta. Hieman tuli taas muutosta kuvioihin, Karhuherran alla eilen rengasrikon kärsinyt auto piti saada Salosta Pasilaan koripajalle koska räjähtänyt rengas oli muotoillut auton pyöräkoteloita uuteen uskoon. Hieman naurattaa aina mielessä miten "anteeksipyytäen ja pahoillaan" töistä kyselevät että sopisiko mitenkään tämä ja tuo, on vähän tälläinen kuherruskuukausi menossa eikä kukaan oikein odota mitään. Mikäs tuossa, kiva kaupunkinäppärä bussi jäykällä telillä, ilohan tuota on aina ajaa. Jo koulussa teliautoon ihastuin, paria versiota pääsin kokeilemaan.


Yllättävänä bonuksena kyseessä olikin vielä "sähkökeppinen" manuaali, aivan luksusta! Kyydistä saa niin tasaista ja miellyttävää kun vaihdot hoitaa ihminen eikä automaatti. Ei tuo iShift tai vastaava oikein vielä ole mukavuudessa vastaava, varsinkin hidastaminen risteykseen tuottaa varsin nykivää kyytiä ja kun hidastumassa olevaa autoa alkaa taas kiihdyttämään niin tapahtuu pahoja ja synkkiä asioita.

Ajelin siis auton Lepakkoluolaan, tankkasin sen ja liftasin harjoittelijakaverini ajaman erikoispikavuoron kyytiin takaisin Turkuun. Venahti noin neljällä tunnilla mutta se on sellaista, joskus saa enemmän nallekarkkeja vai miten siinä sanonnassa niin sattuvasti sanotaankaan.

Jaaaaaaaaaaaaha, huomenna olisi ensimmäinen oma vuoro. Iltapäivällä erikoispikana Hälssinkiin ja illemmalla takaisin. Eiköhän se tuosta hoidu, ei ole vielä edes liukasta tai muuta joten ainoa kämmellys syntynee rahastuslaitteen kanssa ja sekin on easy-modella koska kilometreissä on vain yksi vaihtoehto: 160 km.

Huomenna saan aamulla nukkua oikein kunnolla nämä aikaiset herätykset taas pois rasittamasta, taidan nukkua oikein kahdeksaan asti! Historia on opettanut että eiköhän se mykiö taas aktivoidu tuossa seiskan pintaan, ei auta mikään.

Nyt taidan katsoa jonkun ohjelman tallennuksen, juuri loppui tuo uusi Roba -sarjan toinen jakso. Varsin mukava uusi sarja mitä jäin heti seuraamaan, vähän ne Putous-sekoilut sotkevat henkilöhahmoja mutta kyllä ne suht uskottavia vielä ovat.

Palataan huomenna asiaan! ( Voi mennä vähän myöhään koska olen varikolla vasta kympin jälkeen illalla )

maanantai 8. lokakuuta 2012

And now it's time for a singing cock!

Päivää!

Aikainen mato lentokentälle ajaa. Tai jotain.

Jeps, tänään oli toistaiseksi aikaisin vuoro, työaika alkoi jo mukavasti 03:25 ja herätyskello soi 02:15. Tätä vasten oli jo sunnuntaina valmistautunut heräämällä aamuviideltä jotta sain mentyä illalla aikaisin nukkumaan. Olinkin jo kiltisti peiton alla seiskan jälkeen joten sain suht normaalin mittaisen unen ennen kellon infernaalista mekastusta.

Turha nyt tietysti on väittää etteikö väsyttäisi mutta olen kuitenkin niin virkeä ollut että ajaminen on onnistunut hyvin. Toisaalta aamun reitti aiheutti sen tasoista pakokauhua ja paniikkia että pysyin todella hyvin hereillä jo siksikin. Ajoimme pikavuorona Saloon ja sieltä edelleen samalla poimuvauhdilla lentokentälle. Eipä ole tullut sinne aikaisemmin ajettua, koulun kanssa kävimme tutustumassa mutta aamuruuhkassa pimeässä ja vesisateessa ei pahemmin tuttuja maamerkkejä näkynyt. Tai noh, joo, se lentokenttä.

Voi hitto että oli vähän paljon liikennettä. Vettä satoi ja oli pimeää. Vieläkin vähän itkettää kun ajattelen. No ei, olihan se aikamoista mutta eiköhän huomenna kun tehdään Teletapit ja mennään uudestaan niin homma on paremmin hallussa. Reitti mitä kautta tulimme kentältä Kamppiin on vähän enemmän hakusessa. Jostain me tultiin ja sitten oltiin sillä tutulla reitillä. Pitänee tutustua vähän tarkemmin tähän huomenna.

Vähän pidempi tauko Kampissa, ehdimme jopa kahville. Rahtia ei ollut mainittavasti asti, 6 jotain isoa "muovista juuttisäkkiä", kevyitä joten mitä lie pikkuhousuja sisällä. IKEAn pysäkillä pienet vaihdot ja pakoputki keltaisena Saloa kohti.

Tämä pikavuoro on huomattavasti hankalampi juttu kuin tuo EB, erikoispikavuoron todennäköisesti jo osaisin hoitaa yksiksenikin satunnaisia rahastuslaitekämmellyksiä lukuun laskematta. Mutta tämä pikavuoro, jengiä tulee ja haluaa mihin sattuu. Menkää lähtöpisteestä perille asti pentele, pitää jatkuvasti olla laskemassa kilometrejä kun ei ole vielä tullut opittua niitä ulkoa. Neropattina unohdin välimatkalapunkin toimistolle joten lunttilapun tekeminen jää huomiselle.

Kun aikaisin menee töihin niin pääsee aikaisin poiskin. Ainakin tänään siis. En kiusallakaan mene paapimaan vaan valvon iltaan asti, huomenna on taas aikainen herätys joten pitää saada hyvissä ajoin unta.

Huomenna taas lentokentälle ja sieltä Kamppiin. Jos nyt jotain rohkenisin pyytää niin vesisade voisi puuttua. Aurinko taitaa olla mahdoton toteuttaa.

Palataan huomenna asiaan!

--- Edit 15:45---
Sovin äsken esimiehen kanssa että keskiviikkona tulee sitten ensimmäinen oma yksin ajettava vuoro eteen. Sen verran syysflunssa riivaa henkilöstöä että raihnaiset ja omituisetkin tarvitaan ruotuun. Erikoispikana Hälssinkiin ja takaisin iltaan sijoittuvassa vuorossa. Loistavaa!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Sivari, toimittaja ja eläkeläinen istuivat bussissa

Iltaa!

Hyvää päivää pukkasi tänäänkin, ei varmaan tullut yllätyksenä kenellekään.

Erikoispikana Turusta Helsinkiin ja samalla tavalla pakoputki punaisena takaisin. Menomatkaan mahtui hieman touhua, meinasi jäädä nainen kyydistä kun ensin näytti merkin minkä tulkitsin "mene ohi vaan" -merkiksi ja kun olin 5 m ennen pysäkkiä niin huitominen alkoi. No pääsi hän kyytiin sangen kätevästi siitä kaistaltakin. Ei mennyt ihan taiteen sääntöjen mukaan mutta olisi selkeästi näyttänyt että haluaa kyydin niin johan olisi onni hymyillyt.

Toinen tapahtuma oli tyyliin "lippu Helsinkiin, niin siis menopaluulippu" ja kuten arvaatte niin Lounaan nopein sormi oli jo myynyt lipun ja kaivanut hetken nenääkin siinä vaiheessa kun asiakas sai sanan "menopaluulippu" sanottua. Normi lippuun "virhe" ja kassiin ja uutta menopaluulippua asiakkaalle. Voi mahoton kun mä olen hättänen. Anteeksi.

Tuli muuten vettä taas aivan kamalan kauhiasti. Ensin Turun päässä lähtiessä varsinaista myrskyä, todella kova sivuttainen puuskikas tuuli teki ajamisesta mielenkiintoista. Melko voimakkaita repäisyjä sivuttain, onneksi ennenkin olen huomannut että vaikka ratissa tuntuu että auto menee kuin villi hevonen niin akselien välisillä penkeillä istuvat matkustajat tahtovat nukahtaa paikalleen kun menee niin tasaisesti. Toivottavasti näin tälläkin kertaa.

Eipä ollut pikarahtia kumpaankaan suuntaan, matkustajia oli tosin minulle uuden ennätyksen verran. Takaisin tullessa jopa reilusti yli 30 joten olihan siinä hieman rahastettavaa. Kivoja erikoislippuja tullut nyt vastaan, esim tänään lehdistökortilla matkustava, ryhmälippu ja eilen oli kaveri liikkeellä siviilipalvelustodistuksen kanssa.

Paluu Turkuun meni jo omasta mielestäkin tosi hyvin, hyvin tarttunut tietoa jo viikossa. Tästä on hyvä parantaa tahtia. Nyt syömään, vaimo jo huuteli ruuan valmistuneen. Palataan maanantaina asiaan!

torstai 4. lokakuuta 2012

Tumpeloidi

Iltaa!

Tänään oli upea päivä! Erikoispikana Helsinkiin ja takaisin, elämä hymyilee!

Noniin, aamulla tosiaan erikoispikana Turusta Helsinkiin, jos nyt aivan tarkkana haluaa olla niin vähän niinkuin meinasi jäädä yksi pysäkki väliin. Muistuupa ensi kerralla takuuvarmasti paremmin. Aika helppoa touhua tuo EB, Turussa ensin kaupunkipysäkit, sitten moottoritielle, sata lasiin, tasanopeussäädin päälle ja Avanti!!! No onhan siinä vakavasti puhuttuna vaikka mitä, en millään tavalla lähde sitä väheksymään. Erittäin mukavaa touhua, ei voi muuta sanoa.

Matkustajat kamppiin, sitten pääkallopaikalle tapaamaan Mustanaamiota. Ensin tosin auton käyttö pesuhallin ja wc ja sisäpesun kautta. Tapaaminen sujui suurinpiirtein seuraavan käsikirjoituksen mukaan.

  • Mustanaamio: mitäs sä olet aikaisemmin tehnyt?
  • Minun 25 minuuttia kestänyt monologini

Juups, kiva nähdä toimistonkin porukkaa. Tuo on kyllä vielä kerran toistettuna aikamoista luksusta että autot pestään sisältä ja wc huolehditaan tiptop kuntoon. Vähän kyllä hävettää kun notkuu itse pihalla sen ajan...

Lepakkoluolasta ( huomasitteko? ) takaisin Kamppiin, pikainen pisu ja eväiden syönti ja sitten oltiinkin jo valmiita ottamaan Turkuun matkaavat matkustajat. Noin kymmenisen ihmistä tuli suoraan Kampista, auto ulos ruudusta ja Hälssingin leveille kaduille suhailemaan. 

Pentele, tumpeloin tänäänkin. Matkustaja tuli ja maksoi Matkahuollon kortin kanssa joka vain lyödään sisään koneeseen ja maksu lähtee kortilta automaagisesti. "Saanko vielä käyttöhistorian", ennenkuin aivot ehtivät kädelle mitään huutamaan niin läväytin kortin uudestaan sisään laitteeseen... Arvaatte varmaan mitä tapahtui? Kyllä, laite velotti kortilta toisen matkan. Olin jo valmis vajoamaan maan tai ainakin penkin alle mutta sitten härskisti käänsin homman ohjaajani suuntaan. Pahoittelut mokasta, selvitämme matkan aikana miten virhe korjataan.

Opastaja soitti puhelun ja teimme niin että otimme matkustajalta tiedot ylös, hän tulee saamaan vapaamatkan hyvityksenä. Menee sitten vähän kuin tasan. Kyllähän se harmittaa kun tumpeloi mutta tuota kautta luulisi oppivan aika tehokkaasti. Anteeksi nyt matkustajalle tätäkin kautta. En mää tahallani, toi käsi on vaan niin nopea.

Matkalla Turkuun taivas muuttui kilometri kilometriltä tummemmaksi ja pikkuhiljaa alkoi jo tarvitsemaan pyyhkimiäkin. Eipä kestänyt kauaakaan kun vettä tuli jo kuin Esterin berberistä, hauska katsella miten henkilöautoillekin alkoi kummasti kelpaamaan se oikea kaista rekkojen seassa. Minulle, kun nyt tiedän miten rengasasiat firmassa hoidetaan ja sen faktan että eipä kunnossa olevilla renkailla liirtoa aikaan saa tämä ei kuitenkaan riittänyt joten vasenta kaistaa ja vettä Cytherean tavoin ympärille ruiskien eteenpäin. 

Hyvän etenemisen tuhosi tosin kohtapuoliin muuttuvissa rajoituksissa näkyvä 80 rajoitus joten piti ottaa oikea kaista vaikka varsinainen sadealue oli jo mennyt. Nyt sieltä tultiin taas henkilöautoilla spoileri varpusia notkuen vasemmalta ohi. Kuitenkin tuo ajokortti ammatin kannalta niin tärkeä läpyskä että pitää ajella rajoitusten mukaan edes jotenkuten.

Turkuun tullessa sade jo alkoi hieman hellittämään, kaupunkipysäkit ja sitten linja-autoasemalle jossa olikin jo valmiina seuraava kuski. Auto jatkoi hänen kanssaan eteenpäin ja me hankkiuduimme varikolle tilitystä tekemään.

Tilitys on tietysti tarkkaa touhua, ensin laskee pohjakassan ja loput ovat tietysti tilitettävää. Pitää vähän mietti että missä muodossa rahaa pitää ja missä muodossa tilittää eteenpäin. Ei tästä sen enempää, en oikein halua puhua / kertoa mistään rahaan liittyvistä asioista sen pahemmin julkisessa blogissa. Tilitetty kuitenkin on.

Sellaista, huomenna samanlainen päivä kuin tänään. EB:nä Helsinkiin syömään pihviä ja vatta pömpöllään takaisin. Pihviä? Kerron huomenna lisää.

Palataan asiaan!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Eka kertani mummon kanssa

Iltaa!

Tänään oli hieno päivä! ( taas... )

Pikavuorona kirkonkylälle niin että opastaja ajoi ja minä kyselin outoja minkä keksin. Perillä kuljettajan vaihto ja itse ajoin pääkallopaikalle ja pikavuorona takaisin Turkuun. Rahtien teko molemmissa päissä molempiin suuntiin. Aika hitosti pikku juttuja tuli taas...

Aivan huikea auto oli alla, kilsoja mittarissa 1,1 miljoonaa ja todella kiva ajettava. Tasanopeussäädin mäkitoiminnolla, saa siis määritettyä erikseen maksiminopeuden mihin alamäessä auto rullaa. Mäkijarrut ja vaikka mitä, nämä nyt tietysti ovat hyvillä autoilla ajaville tuttuja juttuja mutta kun itse ajan Opel Astra 1.8-16 Immigrant Edition -96 kulkineella niin tälläiset ovat uusia ja hienoja juttuja. Look at Opel now!

Turusta Helsinkiin siis niukasti rahtia, kolmisen pakettia, takaisin tullessa olikin kiva kun paketteja oli parisenkymmentä ja kooltaan mallia pitkä laatikko. Hyvää liikuntaa, tekee hyvää työttömyyden aikana hommatuille jo ennestäänkin runsaille kiloille. Aika hyvin meni rahtiasiat, onhan tuo tietysti helppo asia mutta silti.

Matkustajien laukkujen kanssa sai olla tarkkana koska osa porukasta oli menossa lentokentälle joten heidän laukkunsa siirrettiin Ikean pysäkillä toiseen autoon niin että matkustajat vain marssivat autosta toiseen. Oli siis syytä olla tiedossa että missä kenenkin laukku on. Onneksi kouluttaja piti hommaa hanskassa kun omani olivat autossa.

Vähän kyllä jännitti kun auton alle otin mutta pitäähän sitä sielläkin ajella. Reippaasti ja vähän röyhkeällä asenteella pärjää kivasti. Vilkku pelastaa mutta arkailemaan ei saa jäädä. Saimme auton tankattua, pestyä, vessa tyhjennettiin ja täytettiin eikä itse tarvinnut koskea mihinkään. Aika luksusta!

Ajoin ja myös rahastin paluumatkan pikavuoron, pientä alkukankeutta ja vähän piti neuvoa kysyä mutta kyllä herttaiset mummot olivat puolellani ja sainpa jo ensimmäiset kiitokseni. Harmi että olin niin hämilläni että kyllä kiittelin mutta en tullut katsoneeksi tarkemmin ihmistä. Eka kerta on kuitenkin iso juttu, kiva että tuli jo positiivista palautetta. Tuli sitten vähän sössittyäkin. Muurlan liittymästä 110-tietä Saloon päin on Puijon suurmäkeä muistuttava töyssy sillan kohdalla mitä en sitten luonnollisestikaan tiennyt etukäteen. 100 lasiin, töyssy tulee "perkele enää ei ehdi jarruttaa, antaa mennä", auto loikkaa, lapset hihkuvat "WHEEEEEEE!". Olisihan tuo voinut mennä paremminkin. Ensi kerralla menee.

Unohdin myös alussa kuitata auton itselleni tuolla kulutuksen seurantanapilla. Sekin paloi mieleeni siihen malliin että eiköhän muistu jatkossa. Perkele. Kokonaisuutena olen kyllä ihan tyytyväinen, ei tullut kauheasti kämmellettyä ja matkustajat olivat tyytyväisiä. Itse en välittänyt aikataulusta mitään vaan ajoin mitä rajoitus antoi myöden. Kuulemma olin muutamia minuutteja myöhässä joten vauhtipuolikin on kunnossa.

Sanoinko muuten että tänään oli hieno päivä? Huomenna jatketaan vierailulla Helsinkiin, vuorossa erikoispika eli EB. Tänään jo vähän aloittelin kuulutushöpinöitä, nuo tulevat jatkossa itsestään ja uskon että siitä tulee hyvä. Moottoritiellä, 100 lasiin, tasanopeussäädin päälle ja silmäkulmat kostuttava Saloon asti kestävä saaga uskalikkaasta ja sankarillisesta matkastamme Helsinkiin. No jos vähän lyhyemmän vääntäisi mutta jotain omaa siihen pitää saada.

Nyt vähän ruokaa sisuksiin, palataan huomenna asiaan!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Voit käydä sovittamassa housuja tuon palmun alla

Päivää!

Toinen harjoittelupäivä takana, ympäristö ja toimisto alkavat tulla tutummiksi. Varsin hyvin ollaan tultu tutuiksi muiden kuskien kanssa, onpa meitä jo huudeltu "menkää sivarit inttiin" -huudoillakin. Savolaiset, ovat ne vekkulia kansaa. =)

Joo, tänään vähän taas eri autoa testiin. Tällä kertaa alle vaihtui sähkökeppinen manuaali, varsin tutunoloinen laite jo koulustakin. Saimme myös alkolukkoon pillin ja suukappaleen, autot vaihtuvat pikkuhiljaa kaikki sitä käyttäviksi joten pitää olla kamat valmiina. Kävimme myös katsomassa autosta miten temppu tehdään ja auto saadaan käyntiin. Oli muuten pramean näköinen Scania, nestekidenäyttöjä oli pisin poikin kojelautaa ja toimintoja vaikka kuinka. Tästä lisää jahka tulee ensimmäisen kerran itselle ajoon.

Käytiin vaateliikkeessä mittauttamassa strategiset mitat, housut ja kauluspaita tulevat sitten aikanaan postissa. Muuten, vielä kun joskus tässä elämässä löytäisin vaateliikkeen missä ei ole 25 astetta lämmintä liiketilassa ja 30 pukukopissa. Mikä hitto siinä on että pitää olla kuin hiekkarannalla?

Tänään oli hieno päivä! ( ehkä olette jo huomanneet että tätä on ollut tässä viime aikoina liikkeellä... ). Huomenna vaihtuu taas ohjelma, aamusta liikenteeseen, ensin kouluttaja ajaa kirkonkylälle, minä otan auton alleni, käymme pääkallopaikalla ja sen jälkeen ajan takaisin Turkuun. Saas nähdä miten se rahastuskone taittuu, on sitä ainakin treenattu kovasti ja onhan minulla apu selän takana joten eiköhän se siitä. Nyt saa vielä olla osaamaton, aion käyttää tätä raa'asti hyväkseni ja kysellä kuin kaukoliikenteen tutkintojen vastaanottajat kasitiellä.

Näin, omatoiminen lääkityskuurini on ainakin vielä pitänyt flunssan suht hyvin aisoissa, jatketaan samaan malliin niin sairastan sitten viikonloppuna oikein olan takaa. Huomisesta tulee jännä päivä, kirjoitus tulee melko myöhään vasta noin 19 aikohin. Palataan asiaan!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Ajolähtö

Iltapäivää!

Tänään se sitten alkoi, aamukasista harjoittelupaikkaan silmä kirkkaana ja valitettavaa kyllä hieman nokka valuvana. Tuli se perhanan räkätauti sitten kuitenkin kiusaksi, pitää tänään syödä lääkekaapista löytyvät tropit jos sillä vaikka saisi vähän loppupäästä sitten kestoa pois.

Aika hermostunut tunnelma oli vielä aamulla, todella hyvissä ajoin oltiin kaverin kanssa harjoittelupaikan pihalla. Emme halunneet missään nimessä myöhästyä ensimmäisenä aamuna joten meni vähän aikaiseksi tuo herääminen jne. Aluksi saatiin vähän kansiota firman tavoista ja yleisistä asioista. Onpahan siellä kaikki tarvittava rahastuslaitteesta, Matkahuollon lipuista ja vaikka mistä. Varsinainen Sudenpennun Käsikirja Bussikuskeille.

Tehtiin vähän rahastuslaitteen kanssa harjoituksia, hakattiin koneesta ulos lippuja jos jonkinlaisia, kivasti tuli taas lisää korttejakin kukkarossa pidettäväksi kun saimme rahastuslaitteeseen oman sirukorttimme. Kortteja on jo kuin pesäpallossa merkkejä, pitää oikeasti koittaa keksiä näille jokin säilytyspaikka, kukkarossa ne muodostavat jo niin paksun pinon että se ei ole oikein käytännöllistä.

Ai niin, uusi kravatti:


Kyllä nyt kelpaa rattia pyöritellä. Siitä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen, autot annettiin alle ja käytiin vähän kokeilemassa kolmea erilaista peliä. Yksi perinteisellä manuaalilaatikolla, kaksi automaattisesti vaihtavalla manuaalilaatikolla. Kahdellä jälkimmäisellä eroa vain se että toisessa on liikkeellelähtöä ja pysähtymistä varten kytkinpoljin, toisessa ei.

Oikein kivoja pelejä ajaa, aika erilaisia myös. Hiton kiva päästä testaamaan taas itselle uusia autoja, napit ja namiskat ovat aina kuitenkin vähän eri paikoissa. Kai se ajaminen siinä ihan ok meni, kaikki jäivät ainakin henkiin.

Huomenna jatketaan taas aamukasilta, vuorossa ainakin vaatetilausten tekoa ja lisää pyörimistä autojen kanssa siellä sun täällä. Nyt menen tekemään itselleni ison tuopin Finrexiniä, palataan asiaan!

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Haluan ostaa vokaalin

Moro!

Niin se sitten loppui, perjantaina oli viimeinen koulupäivä. Meillä oli ammattipätevyyteen kuuluva kirjallinen koe jonka perään ohjeistus maanantaina alkavalle työharjoittelulle.

Itse olin jo etukäteen arvioinut että tämä kirjallinen koe on se kaikkein vaikein asia, asioita on käyty koulutuksen aikana läpi vaikka mitä ja mistä tahansa voi tulla kysymyksiä. Pitää siis osata kaikki opetetut asiat, kuulostaa helpolta.

Olen pyrkinyt siihen että jokaisen pienen osa-alueen jälkeen pidetyssä kokeessa on ollut helppoa vastata kysymyksiin eli olen kuunnellut tunneilla, tehnyt tehtävät ja opetellut asiat. Aika hyvillä lähtökohdilla siis pääsin matkaan mutta hermostuttihan se. Vielä piti torstaina illalla käydä läpi EA ja ajoaikamääräykset, ihan vain varmuuden vuoksi.

Koe meni hienosti, 33 kysymystä joista piti saada 75 % oikein. Varaa jäi hyvin, aika paha koe siinä mielessä että jos olisi ollut pari aluetta mistä ei olisi "tiennyt mitään" niin uusintaan olisi päätynyt. Pitää olla taas tyytyväinen.

Perään vielä ohjeistus harjoitteluun. En nyt kerro harjoittelupaikan nimeä, alaa tuntevat tulevat sen melko nopeasti hoksaamaan koska vuorot mitä ajan ovat melko selkeä osoitus siitä. Jos siis tietää. Pidän kuitenkin firman pimennossa ja kirjoittelen omiani. Maanantaina kello 08:00 se laulu ja leikki alkaa....

Vähän on haikea olo mutta sen peittää mukavasti pienoinen jännitys tulevasta ajasta. Ollaan vähän varpaillaan...

Maanantaina palataan asiaan, sen verran tiedän ohjelmasta että rahastuslaitetta käydään läpi ainakin. Aloittamiseen liittyy varmaan aika tavalla kaikenlaista...

PS. Sain muuten uuden ABCD-ajokortin haettua poliisilaitokselta perjantaina. Vielä jää parannettavaa, jonkun sortin E pitää johonkin väliin ajaa.

torstai 27. syyskuuta 2012

Suomen mittainen jono kolmosia

Moi!

Pieni kirjoitustauko on päättynyt ja taas mennään. Tiistaina meillä oli tilausajonäyttö ja äsken juuri pääsin kotiin pitkän matkan näytöstä. Hyvin meni molemmat ja tuloksena hyvä arvosana ja läpipääsy.

Tiistaina tosiaan oli näyttöpäivä, aiheena tilausajo. Sahasimme kuvitteellista reittiä, parista ensimmäinen ajoi menomatkan ja toinen paluumatkan. En nyt halua tässä kertoa mihin ajoimme, mitä kautta reitti kulki jne koska haluan että jatkossa kurssit joutuvat itse hankkimaan tiedot, reitit jne.

Hyvin meni kuten jo kirjoitinkin, osin tietysti syynä se että Mr EB ja minä valmistauduimme tehtävään hyvin, meillä oli oheismateriaalit kunnossa ja kaikki oli jo etukäteen selvää. Helppohan siinä oli ajella.

Tänään oli vuorossa pitkät matkat, en tästäkään kerro tarkemmin reittiä mutta samalla systeemillä mentiin kuin tilausajossakin. Pysäkkikäyntejä, reitin selvittäminen, kuulutukset. Siinähän niitä.

Huomenna on viimeinen koulupäivä. Aika mykistävä ajatus mutta näin se tosiaan on. Laskin aikani kuluksi kilometrit mitä on tullut kiekolle ajettua; 1251 km. Jonkin verran on tullut kilometrejä digipiirturiin ja olipa ajossa auto missä piirturia ei ollut lainkaan, uskon kokonaismäärän olevan siis jossain 1500 km paikkeilla. Varsin kiva rypistys.

Huomenna vuorossa kirjallinen ammattipätevyyskoe, kysymyksinä voi siis olla mitä tahansa koulun aikana opetettua. Nyt häivyn materiaalin kimppuun, käyn vielä kerran ajoaikamääräykset ja EA:n läpi, sitten se on siinä.

Huomenna koitan vähän summata fiiliksiä harjoitteluun siirtyessäni, palataan asiaan!

maanantai 24. syyskuuta 2012

Ei naama miestä pahenna jos ei mies naamaa

Terve!

Kävimme tänään jo aamusta tulevan työharjoittelupaikan toimistolla vähän naamaamme näyttämässä, kiva nähdä tuleva harjoittelupaikka, yksi jännittävä asia vähemmän ensi viikon maanantaina. Nyt alkoi tosiaan koulun viimeinen viikko, jatkossa takamus löytyy työharjoittelusta joka kestää aina joulukuun alkupäiville asti.

Tutustumiskäynnin jälkeen koululle, vähän taas rahastuslaitetta ja sitten hetki linja-auton ratissa. Ajoimme läpi tulevan tilausajo- ja pitkän matkan näytöt, vieraspaikkakunnalta tuleville tarpeellista treeniä.

Nyt ei tule tämän enempää juttua, huomenna siis tuo tilausajonäyttö ja pitää hioa vielä nuo kuulutukset kuntoon. Eipä tuo kovin vaikea ole mutta pitää kuitenkin keskittyä. Palataan huomenna asiaan!


perjantai 21. syyskuuta 2012

Jämäkkä ote nupista

Heips!

Tänään oli hyvä päivä! Ensin kasilta hakemaan katsastuskonttorilta kuljettajakortti digipiirturiin, sitten yhdistelmän mukaan istumaan ja hämmästelemään, pieni vartin testaus yhdistelmän nupilla, lopuksi 1 ajotunti linja-autolla ja eikun kotio.

Yllättävän vähän oli konttorilla heti aamusta porukkaa, yksi meidän inssin reputtaneista oppilaista sinne tuli linja-autolla uusintaa ajamaan. Hain korttini, pienet viimeiset onnentoivotukset ja tsemppaukset ja koululle. Siellä oli juuri lähdössä seuraava ajamaan uusintainssiään, samat toimenpiteet kuin ensimmäisessäkin tapauksessa ja kahveelle. No siellähän se jo jännitti kolmas inssipotilas, vielä kerran kova psyykkaus ja vakuuttelu siitä että hyvin se menee. No menihän se....

... kaikki tänään uusintaa inssissä ajaneet saivat kortin!!!


Onnea kaverit, hyvin vedetty!!!

Pääsin siis mukaan yhdistelmän kyytiin, olipa aika jännää. Tässä on nyt tottunut miten auto kääntyy risteyksessä ja miltä se näyttää. Tämä ei näyttänyt siltä. Tämä näytti erilaiselta. Huikean tuntuista kun piiiitkä vaunu oli tulossa perässä ja nupilla vain ohjailtiin vaunun etupäätä niin että takapää menee sinne mihin halutaan. 

Itsellä eivät kannukset riitä kuin vetoauton ajamiseen niin pääsin ajamaan pienen kierroksen. Lähinnä halusin saada käsityksen siitä tuntumasta ja tietenkin vaihdelaatikosta. Johan oli vaihteita, 12 + ryömintävaihde pakista puhumattakaan. Ei se aina joka kerta aivan putkeen mennyt mutta sain auton liikkeelle ja kaikki jäivät henkiin. Aina mukava bonus.

Olen valtavan tyytyväinen että heput saivat inssinsä läpi, enää 1 jäljellä ja hälläkin ajokoe maanantaina, toivottavasti samanlaiset uutiset jatkuvat.

Tämä on ollut todella hieno päivä, nyt alkaa viikonloppu eli istuskelua jalat pöydällä tietokoneen ruudun edessä. Hauskaa viikonloppua kaikille, ensi maanantaina käynnistyy koulutuksen viimeinen viikko. Palataan asiaan!


torstai 20. syyskuuta 2012

Ysitie oli ruotsiksi ruuhkainen

Moronääs!

Tänään ajeltiin vähän. Turku - Tampere - Huittinen - Tampere - Huittinen - Turku. Ei. Ei tullut kirjoitusvirhettä.

Ajeltiin vaihtamassa yksi auto Tampereelle, kun oltiin toisen auton kanssa tulossa takaisin ja oltiin Huittisissa vähän lihaa ostelemassa niin tuli opiskelijalta soittoa että pitäisi saada Tampereelta kyyti Turkuun. :D
Mikäs siinä, autossa on kääntyvät etupyörät ja tankkauskorttikin oli matkassa niin eikun usvaa putkeen ja kaveria auttamaan.

Vähän meni edestakaisin ajeluksi mutta mitäpä tuosta, ainakin saatiin ajaa. Jäsen J ajoi mittavan putken tänään, ihan oikein hänelle.

Huomenna erilainen päivä jälleen kerran. Aamusta vasta ysiltä koululle, aamupäiväksi ensin yhdistelmän kyytiin ja ehkä jopa pääsen koittamaan kuorma-autoa. Viimeksi koskenut kuorma-autoon 90-luvun alussa joten ei ole aivan muistissa enää. Lähinnä haluan testata sitä vaihdelaatikkoa, ajamiselta sen luulisi olevan suht sama kuin linja-auton koska mittaa on suurinpiirten saman verran, vähän vähemmän.

Sellaista, reissulta tuli kivasti tuliaisia mukaan kotiin tuotavaksi, vaimo on tyytyväinen ja makkaraa on ensi kuun loppuun asti...

Palataan huomenna asiaan, toiseksi viimeisen viikon lopetus käsillä...

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ope mullon tylsää, mitä mä teen....

Tervehdys!

Tänään vähän erilainen päivä, etätöiksi meni. Kävin aamulla koululla kääntymässä ja kyselemässä että mitäs tänään tehtäisiin, siellä jo odottikin paksu nippu etätehtäviä. Kysymyksiä kaikesta siitä mitä koulutuksessa on käyty läpi ja opetettu.

Osa ihan helppoja kysymyksiä, nyt olen jumissa yhdessä kuvassa. Ei tuo diesel-moottori kuitenkaan ole niin tuttu että suoraan osaisin tästä osat nimetä. Pitää tutkia ja pyydellä apua, eiköhän joku nuo tiedä.

Huomenna tulee lähtö Tampereelle taas, käydään vaihtamassa yksi auto päittäin. Mukavaa päästä vähän taas ajelemaan, viime kerrasta onkin sitten jo kohta viikko.

Tästä päivästä ei oikein pidempää juttua saa aikaiseksi joten me palaamme huomenna asiaan!


tiistai 18. syyskuuta 2012

Paljaskätinen turkulainen

Moroo!

Tänään oli vuorossa ensimmäinen kaikkiaan seitsemästä näytöstä, Linja-auton rahtikuljetusten hallinta. 9:30 oli oma aikani Matkahuollossa mutta tuttuun tyyliin olin siellä jo vähän jälkeen ysin mikä olikin varsin hyvä juttu.

Näytön vastaanottajat olivatkin jo tietenkin valmiina ja sattumalta sain työn alle auton mihin oli ihan kivasti ~60 pakettia rahtia, 3 rullakkoa, 1 kärry ja erikseen jokin traktorin tms osa. Kieltämättä vähän tuli jotenkin puskan takaa koko touhu ja heti tullut kova kiirus. Rullakko auton luo ja pakettia autoon niin maan perusteellisesti. Piti huolehtia siitä että paketit ovat oikeassa asennossa jos se erikseen oli merkattu, rullakon pohjalle oleville painaville ja isoille paketeille piti jättää tilaa jne.

Työasennot, painavien pakettien nosto ja käsittely. Ei saa heitellä paketteja, pitää nostaa jaloilla ja mahdollisuuksien mukaan liuttaa paketti kärrystä autoon jä päinvastoin. Aika hektinen vartti ja hiki virtasi, hermostuttikin mikä ei varsinaisesti kovinkaan paljon auttanut.

Hyvin se meni kuitenkin, kuittauslaitteen käyttö meni tosi hyvin koska se oli juuri eilen palauteltu mieleen joten siinä ei ollut epäonnistumisen vaaraa.

Hanskat olisi pitänyt olla kädessä, siitä tuli vähän palautetta. Pitää muistaa jatkossa.

Näin, ensimmäinen näyttö takana ja kuusi edessä. Ensi viikolla tilausajo ja pitkän matkan liikenne. Näistä lisää silloin.

Jännitystä vähän lisäsi kun ei tiennyt oikein mitä tapahtuu ja minkä tyyppisiä tilaisuuksia nämä ovat. Varsin leppoisaa, tekee mitä pitää niin hyvin menee. Kiva tehdä kun on opetettu ja osaa.

Se siitä, huomenna lisää. Huomisen juoni selviää vasta illalla mutta te kuulette sen vasta huomenna. Palataan asiaan!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Driftausvideo

Päivää 2.0

Kommentissa oli oiva vihje hienosta mainosvideosta. Video muuten aika hyvin kuvastaa omia ajatuksiani ja tunnelmia tällä hetkellä.


I'm cool!

Ketunhäntiä ratin välissä

Päivää!

Tämä on blogin 100. viesti joten koitetaan tehdä siitä vähän pidempi. Tänään on myös sinänsä merkittävä päivä että koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa, harjoittelu alkaa 1.10, maanantaina.

Viime perjantai oli pysäyttävä päivä, Mr EB ajoi ensin oman ajonsa jonka jälkeen yksi inssin reputtaneista astui puikkoihin. Toisen kaverin kanssa annoimme hänen ajaa ja jätimme oman ajomme kokonaan väliin jotta herra saisi mahdollisimman paljon ajoa lähestyvän uusintainssin vuoksi.

En haluaisi maalailla pirua seinille mutta aika huonolta näyttää, pimeän tullessa unohtuivat ne viimeisetkin jo opitut asiat eikä kyydissä ollut todellakaan enää kiva olla. Harmittaa hänen puolestaan, niin mielellään sen onnistumisen soisi jokaiselle mutta kun se ei ole omassa hallussani enkä sen eteen pysty mitään tekemään. Tulevat kaksi viikkoa näyttävät miten tässä asiassa käy...

Viikonloppu meni lähinnä "lomalla", en kirjoittanut blogia enkä tehnyt oikein muutakaan tähdellistä. Paitsi tietysti kävin kummipojan synttäreillä, dinosauruksia oli siellä sun täällä. Kova meno ja iloisia ilmeitä. Huikeita juhlia moiset.

Tänään oli vähän poikkeuksellinen päivä, yksi opettaja oli lomilla, toinen Salossa ja viimeinen ajeli reputtaneiden kanssa pisin poikin. Olimme jo aamuseiskalta kertaamassa Matkahuollossa rahdin käsittelyä ja kyselemässä hankalia asioita, huomenna alkavat nimittäin näytöt tuosta aiheesta. Pääsimme kuittaamaan ja tekemään rahdin yhteen autoon, eipä tuo mitään rakettitiedettä varsinaisesti ole joten lähdimme tuon jälkeen pois jaloista häiritsemästä.

Singahdimme koululle jossa työn alle otimme sen rahastuslaitteen taas. Pieni kertaus vanhoista asioista, kertaliput, menopaluut, vaihtoliput jne jne. Uutena asiana AirBus-liput ja niiden eri variaatiot vaihto- ja alennuslippuineen.

Uuttakin juttua tuli taas, otin yhteyttä työpaikkaohjaajaani ja kyselin vähän rahastuslaitteesta paria juttua mitkä olivat aiheuttaneet hämmästystä. Sen verran oli ketunhäntä kainalossa että halusin samalla tiedottaa että kyllä kovasti asiaa treenataan, "ota minut töihin".

Ketunhännästä puheenollen:


Kuva on viime viikolta, kurssilainen oli joutunut moottoritiellä ottamaan yhteen ketun kanssa sillä seurauksella että ketunhäntä jäi autoon kiinni ja repolainen varmaankin pääsi hengestään. Pahoitteluni jos nyt jollain meni aamiaismurot väärään kurkkuun.

Niiiiiin, tästä päivästä vielä. Aika hyvin tuntuu olevan hallussa tuo rahastuslaite jo, pitää opetella niitä R-koodeja ulkoa muutama, opimme tekemään lippuja missä samantyyppiset liput on luokiteltu samalle lipulle. Tyyliin "3 aikuista" tulostaa vain yhden lipun eikä vanhaan tyyliin kolmea erillistä lippua. Myös menopaluulippujen tekemiseen löytyi muutaman painalluksen vähentävä oikopolku. Kyllä se tästä.

Aika haikein mielin tässä jo alkaa olemaan siinä mielessä että alkaa tämä koulu olemaan aikasta vähissä. Paaaaljon on touhuttu porukalla ja opittu. On naurettu ja pidetty hauskaa ja nyt se alkaa olemaan loppusuoralla. Kirjoitan varsinaisen vetistelykirjoituksen myöhemmin mutta pidetään tätä sitten vaikka sellainen esileikkinä käyvänä silmäkulmien kostutteluna.

On kyllä ollut hiton hienoa, tätä aikaa voi muistella pitkän aikaa tyytyväisyydellä. Paitsi tietysti kurssin rutisija jolla ei ole mikään ollut hyvin kaiketi vielä kertaakaan. Ratitkin ovat aivan väärän kokoisia. Mahtaa olla rankkaa.

Näin, tämä sadas. viesti alkaa olla pulkassa, lohkoperunat ja makkarat valmistuvat kohta uunista. Pitää syödä että ajolihas ei surkastu. Huomenna siis ensimmäinen näyttö, kerron tästä sitten paremmin huomenna illalla. Palataan asiaan!

perjantai 14. syyskuuta 2012

Lyhyestä kuva kaunis

Huomenta!

Eilen oli iltavuoro mutta kotiin päästyäni ylimääräinen aika meni yhden valokuvan parissa joten kirjoittelu jäi tähän aamuun. Koulun toimistoon pitää tehdä pieni lahja ja kiitos yhteistyöstä, ensimmäinen versio otettiin eilen, muutama asia mitä aion tehdä toisin mutta ei siitä sen enempää.

Eilen ajelimme enemmän Salon alueella, sillä alueella asustelevat ajoivat kaupunkireittejä. Itse keskityin lähinnä hämmästelemään että missäköhän mahdamme taas olla. Hyödyllistä treeniä kuitenkin muille.

Olihan meillä ne rahastuskoneetkin mukana mutta emme kyllä niitä ehtineet / muistaneet käyttää lainkaan. Tähän on kyllä ihan hyvä syy mutta ei siitäkään sen enempää.

Tänään vielä ajoa, yllättäen iltavuoro. Seikkailuja luvassa...

Palataan illalla asiaan!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kohta alkaa päteminen

Morjesta!

Tänään siis ajopäivä iltavuorossa, siksi kirjoitus vasta nyt.

Aloimme tänään valmistautumaan ensi viikolla alkaviin ammattipätevyyskokeisiin, tarkemmin sanottuna kaukoliikenteen ja tilausliikenteen kokeisiin. Kävimme läpi reitit joita tullaan kokeissa ajamaan ja jaoimme jo Mr EB:n kanssa ajosuunnat. Pitää tehdä kuulutukset miniryhmällemme molempiin suuntiin ja kuvata videolle muutama juttu.

Tänään oli varsin mukava päivä, 4 opiskelijaa autossa ja puheenpölötys oli tietysti taattu. Ajelimme sinne tänne ja tietysti nuo edellämainitut reitit, aika nopeasti tämäkin päivä taas meni.

Nyt ei oikein löydy sanoja, väsyttää vähän eikä tänään oikeasti tapahtunut kovinkaan paljon ihmeellisyyksiä. Kaikki ajavat jo niin sulavasti että ei siitä paljon ole kirjoitettavaa.

Huomenna taas iltavuorossa, kirjoitus joskus yömyöhään... Palataan asiaan!

tiistai 11. syyskuuta 2012

Näytä mulle missä sul on peruutusajolinjat

Nääs!

Eilen illalla tuli kaivattu tekstiviesti ja tämän päivän ohjelma selvisi; kahdella autolla Tampereen JAKK:n toimipisteelle ja yhdellä autolla takaisin.

6:45 oli aloitus koululta, pikaiset lähtötarkastukset ja matkaan jo seiskalta. Eipä tuossa sen kummempia, kävimme viemässä tämän Mersun siis Nääsvilleen:


Hauska auto, pehmeä jousitus, hienot jarrut jne. Erikoisuutena hieman erilainen vaihdekepin tuntuma koska tieto välitetään johonkin asti vaijerien avulla. Auto on myös niin hiljainen että alussa tahtoi helposti moottori kerätä reilusti kierroksia, tämä tosin poistui kun tottui autoon. Varsin komea peli ja erittäin mukava ajettava.

Niin, ne inssiajot olivat eilen. Ei tuo mikään läpihuutojuttu ole, meillä on 12 ihmistä kurssilla ja 5 reputti ensimmäisen kokeen erilaisista syistä johtuen. Tasa-arvoiset risteykset, kevyen liikenteen huomiointi, tilannenopeus, kulmaperuutus, yleinen ajo ( liian säikky, ylivarovainen, epävarma? ), siinä niitä syitä joita olen tähän mennessä kuullut.

Ymmärrän hyvin epäonnistumiset, itselläkin oli turkasen paljon perhosia mahassa eikä jännittämisellä tuntunut kokeen lähestyessä olevan mitään rajaa. Jotenkin ne hermot vaan kuitenkin pitää osata hallita, ei auta mikään. Kulmaperuutus onnistuu kaikilta, tiedän sen koska olen nähnyt kaikkien tekevän sen. Nyt kun on koetilanne niin hermostuneisuus tekee temppunsa ja pieleen menee.

Huomenna jatketaan ajopäivällä, vuorossa ammattipätevyysajoja. 30 ajotuntia piti olla kasassa jotta sai varattua ajan inssikokeeseen, vielä tarvitaan 17 ajotuntia ammattipätevyysmääräysten täyttymiseen. Plus sitten tietenkin ensi viikolla alkavat ammattipätevyyskokeet.

Olen huomenna iltavuorossa joten kirjoitus tullee myöhään, joskus ennen yhtätoista illalla. Palataan asiaan!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Danny ja mä

Huomenta!

En viitsinyt asiasta sen pahemmin etukäteen kirjoitella mutta tänään oli edessä inssiajo! Ihmeen hyvin tuli nukuttua viime yö, olin aivan varma että hitonmoinen jännitys pilaa unet mutta toisin onneksi kävi.

Kurssilaiset olivat liikkeellä kahdella autolla, ajossa aina 2 oppilasta, opettaja ja konttorin edustaja. Ensin kulmaperuutus ja heti siihen perään alkupuhuttelun jälkeen varsinainen ajo. Onneksi omassa autossani oli ajokaverina Mr EB jonka maaginen taikakravaatti selkeästi antoi lisää potkua ajoon.

Oma ajoreittini:


Vähän 80 km/h ajoa, Raision ja Turun keskustaa ja siirtymäajoa näiden välillä. Stop-merkki, rautatien ylitys, tasa-arvoisia risteyksiä ja bussikaistoja. Siinä nuo ensimmäisenä mieleen tulleet tarkat paikat.

Koko touhu siis aloitettiin kulmaperuutuksella, se meni meillä molemmilla juuri niin kuin olimme harjoitelleetkin. Reipas lähestyminen takapyörällä kulmamerkkiä kohden, auto noin 45 asteen käännökseen, käsijarru päälle ja ulos tarkastamaan kulmat ja etäisyydet. Takaisin autoon ja kertalaakilla tallista ulos. Mr EB veti mielestäni vielä paremmin kuin minä, täydellinen suoritus!

Sitten kävimme läpi "säännöt", ollaan liikenteessä kuten autossa olisi täysi määrä matkustajia ja ajo pitäisi miettiä sen mukaan. Molemmille tulisi 4 pysäkkikäyntiä joissa pitää tehdä normaalit ovenavaukset jne. Pitää ajaa niin että matkustajat viihtyvät eikä tule vaikutelmaa epävarmasta ja hosuvasta kuljettajasta.

Varsinaisesta ajosta nyt ei ole ihan kamalasti sanottavaa, sen verran on pakko kehua itseäni että onnistuin tänään ajamaan juuri niin hyvin kuin tällä hetkellä osaan. Nyt se riitti ajokortin saamiseen. Sen verran tuli palautetta että "matkustajat olisivat olleet tyytyväisiä", varsinaisia moitteita ei tullut mistään.

Jatkoa varten sain arvokasta palautetta siinä mielessä että kun "nyt tietää osaavansa ja se tietysti vaikuttaa ihmiseen niin pitää olla varovainen että se ei ala vaikuttamaan ajamiseen" eli henkselit eivät saa paukkua. En oikein usko että siitä on varsinaisesti vaaraa, enemmän tässä on tullut ylpeys siitä että olen siirtymässä ammattikuljettajaksi. Toki siihen menee vielä aikaa mutta kuitenkin, ymmärrätte varmaan.

Mr EB ajoi jälkeeni, hienosti meni hänelläkin ja samankaltaisen paperilapun kanssa hänetkin palkittiin.

Näin, sellainen päivä tällä kertaa. Kiva kun tämä vihdoinkin on tältä osaa ohi, nyt voi alkaa huolella valmistautumaan ammattipätevyyskokeisiin. Niiden alkuun ei olekaan enää montaa päivää.

Nyt menen ottamaan Buranan, viikonlopun stressaaminen ja jännitys tuntuu laukeavan ja ohimoiden kohdalla tuntuu olevan ihmeen ahdasta. Huomiseen!


lauantai 8. syyskuuta 2012

Fani > raitiovaunu > muu liikenne

Moroo!

Eilinen meni omasta valinnasta niin pitkään että olin kotosalla vasta puolilta öin ja koska herätys oli ollut jo aamuviideltä niin ei tämä blogi ollut listalla ensimmäisenä...

Eilen oli kyllä mukava päivä! Vuorossa oli siis Helsinki-päivä, itselle ja muutamalle muullekin kurssilaiselle tärkeä tapahtuma koska ko. kaupunki tulee olemaan ainakin harjoittelussa mukana ajoreitillä. Kiva kaupunki mutta melkoisen vieras, vähän on tullut siellä pyörittyä mutta enemmän Pasilan suunnalla. Keskusta ja varsinkin satamat jne ovat vieraita.

Siellä sun täällä käytiin, aika mukavat ruuhkat olivat välillä edessä ja hauskana ylläribonuksena Suomen Potkupallisteilla oli illalla ottelu mihin kulki kannattajien kulkue keskellä tietä. Saattajana oli aikamoinen määrä poliiseja ja hevosia.

Kivahan tuolla on ajella, vähän vaikeuttaa kun ei tiedä totutusti paria-kolmea risteystä ennen mihin on menossa, tulevat kaistanvaihtoasiat aina vähän vasta siinä viimeisessä risteyksessä mikä sitten vilkkaassa liikenteessä aiheuttaa ongelmia. Rauhallisesti ja päättäväisesti vaan niin kyllähän se hyvin sujui. Vilkun käyttö pelastaa tilanteen, kivasti tulee tilaa. Meidän autokuntamme jäi vapaaehtoisesti vähän pidempään ajelemaan pisin poikin, toinen auto lähti jo paljon aikaisemmin. Kiva kun neljän ruuhka loppui niin alkoi teillä olemaan aivan eri malliin tilaa. Kuten jo sanoinkin, hieno päivä!

Ajoin noin tunnin Helsingin alueella ja sitten pidemmän pätkän siirtymätaipaleella Hki-Tku:


Vähän kaipaamaani pimeän kelin satasta taas, tulee kuitenkin ajettua tätä harjoittelussa ja sitten aikanaan todennäköisesti myös töissä.

Näin, tuo oli viimeinen kuljetusharjoitus, tästä eteenpäin alkavat kokeet. Niitä riittääkin, inssiajo ja kaikki ammattipätevyyteen liittyvät kokeet. Saa tsemppailla ahkerasti että kaikki menevät kerralla putkeen.

Palataan asiaan maanantaina, siitä tuleekin normaali tai vähän lyhyempi päivä. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa...

torstai 6. syyskuuta 2012

Turkulaiset tulloo!!!

Hyvää yötä!

Tänään "normaali" ajopäivä, kahdesta kymppiin. Sekalaista seututieajoa pisin poikin ja illan lopuksi itsellä pimeän kelin pysäkkitreenit.

Varsin kiva päivä taas ( ei tainnut tulla yllätyksenä? ), jokaisella ryhmän jäsenellä alkaa olla ajo sillä tasolla millä sen tietysti pitääkin olla koska inssit ovat tuossa melko pian...

Päivän aluksi vähän käytiin katsastuskonttorilla peruuttelemassa kulmaan, homma mikä pitää tehdä inssiajossakin. Kyllähän se siinä, aikaa on kuitenkin 5 minuuttia! Otetaan rennosti, autosta saa tulla ulos ja korjata saa niin paljon kuin ajassa ehtii. Pitää ottaa varmaan päälle ja tehdä hyväksytty suoritus.

Sellaista, nyt tulee taas vähän lyhyempi kirjoitus koska huomenna kello soi aamulla viideltä ja 6:30 pitää olla koulun pihalla, tarkoitus on lähteä portista seiskalta. Vuorossa on Helsinki-päivä!

Kivasti luvattu sadetta koko päiväksi. Toivottavasti huomenna ei pahemmin räjähtele vesiputket...

Öitä, mää meen nyt -->

Hyvät munkit

Päivää!

Oli melko pitkä päivä eilen, seiskalta aloiteltiin ja yhdentoista maissa illalla päästiin takaisin koululle. Matkan varrella tuli mahdollisuus käydä Jalasjärvellä vaihtamassa käytössämme ollut katuri toiseen turistibussiin. Eipä sitä tarvinnut montaa sekuntia miettiä. Ettepäi!

Olimme siis kolmella autolla liikenteessä, suuntana Niinisalo ja liukkaan kelin rata. Menomatka nyt oli melko tapahtumaköyhä kuten toivoa aina saattaakin. Radalle ja harjoittelut käyntiin, 4 tuntia oli aikaa liukastella. Porukka jaettiin puoliksi niin että joka autossa oli kaksi luistelijaa.

Aluksi pienet demot ajonopeuden vaikutuksesta jarrutusmatkaan, kyllähän se on käyty läpi Powerpointilla mutta selveneehän se nyt aivan eri tavalla kun livenä näytetään.

( Minulla on videota vähän siitä sun tästä mutta kun ei ole vielä viimeistä lupaa niiden käyttöön blogissa niin eivät tule näkyviin vielä. Jos lainkaan, kyselen asiasta tänään. )

Teimme jarrutusharjoitukset, väistöjä ja kaarreajoa. Kovin pienestä on se pito kiinni, 30 nopeus niin vielä kääntyi mutta kun nopeus oli 35 niin kelkkana mentiin eikä mitään toivoakaan saada käännettyä pysähtymisestä puhumattakaan. Ai ne ABS-jarrut vai? Jep jep, tarpeeksi liukasta niin ei riitä herkkyys pitämään pyörää pyörimässä, alle 7 km/h ne eivät toimi lainkaan ja muutenkin miltei pysähtymässä oleva pyörä ei pahemmin tuntunut ohjaavan...

Harjoittelun lomassa vähän makkaraa radalla olleessa kivassa laavussa, mukavaa päästä vähän grillailemaan vaihteeksi. Harjoittelun jälkeen kävimme Niinisalon varuskunnan sotkussa nauttimassa munkkikahveet. Hyväähän se on edelleen.

2 autokuntaa lähti takaisin Turkuun ja me lähdimme siis Jalasjärvelle vaihtamaan autoa. Pientä jännitystä aiheutti alussa sähköhäiriö mikä varoitti paineilmajärjestelmän paineesta. Pienen ajon ja odottelun jälkeen auto tien pieleen ja päävirrat pois. Hihnojen ja konetilan yleinen tarkastus, virrat takaisin ja avot, ääni katosi. Varoitusjärjestelmän häiriö, paineita oli koko ajan riittävästi.

Aika iso paja Jalasjärveltä löytyy, rakennuksia, kalustoa ja koulutuslinjoja jos vaikka mitä. Eihän siellä kauheasti enää ihmisiä ollut kun olimme siellä niin myöhään mutta kiva nähdä tuokin paikka.

Saimme komian Mersun lainaksi Turkuun, kiitokset siitä. Kyllähän kulki komiasti ja tasaisesti, Mersun busseissa on kuulemma yleensä hyvin pehmeä jousitus mikä tekee matkustamisesta todella miellyttävää mutta ajaminen on hieman hankalampaa vuoristoratamaisen kyydin vuoksi. Omasta mielestäni kulki kivasti, ainoa ihmetyksen aihe oli vaihdekeppi. Se on hieman eri paikassa, pakettiautomaisesti "kojelaudassa" ja käskytys tapahtuu ilmeisesti vaijerien avulla, sen vuoksi se tähän mennessä opittu täsmällinen ja rapea liike puuttui vaan tuntuma oli... noh, erilainen. Ei huonossa mielessä vaan enemmän "mekaaninen".

Pääsimme ajamaan vähän pimeälläkin, taas hyvää vaihtelua ja erittäin hyvää treeniä harjoittelua ja työelämää varten. Oli kyllä erittäin hyvä päivä, nämä päivät ovat juuri sellaisia mitä sitten joskus muistellaan. "Silloin kun oltiin Niinisalossa liukastelemassa..." jne.

Elämme tällä hetkellä koulussa aivan legendaarisia päiviä, toivottavasti kaikki tajuavat sen.

Tänään normaali ajopäivä, me ketkä olimme eilen pitkään olemme tänään iltavuorossa jotta saimme vähän edes aikaa levätä. Palataan illalla asiaan, tämä kirjoitus on tosiaan nyt vähän kuva- ja videoköyhä mutta toivotaan että saan siihen tehtyä muutoksen. Palataan illalla asiaan!

tiistai 4. syyskuuta 2012

Ammattipihtaaja

Moi!

Tänään aloitettiin jo tuossa 6:30 ja kotio pääsin juuri ennen viittä, sangen mukava päivä. Vuorossa oli toinen erä taloudellisesta ajosta, ajatuksena tietysti parantaa viimekertaista tulosta. Omalta osalta tämä jopa onnistuikin.

20,9 -> 20,1 L/100 km

Eipä kauhean suuri parannus kun tuo alkutuloskin oli jo niin "hyvä". Pahimmillaan tuolla reitillä kulutus oli ensimmäisellä rundilla melkein 25. Hyvin tulokset paranivat, parhaat pääsivät reilusti alle 20 litran, taisi olla 19,1. Hyvä tulos!

Tänään oli ensimmäinen "harjoitusinssi", ajettiin ja ajattaja tarkkaili ajoa oikean lomakkeen kanssa kirjaten siihen virheitä ja tehden arvion siitä olisiko ajo mennyt läpi vai ei. Olihan siinä kieltämättä ylimääräistä jännitystä kun ajo alkoi mutta suht nopeasti pystyi rentoutumaan. Ajelin rauhallisesti ja tulos oli että olisihan se mennyt läpi. Vähän lisää itseluottamusta ajoon, nyt vain jatkossakin tarkkana niin kyllä se siitä sitten varsinaisessa tulikokeessakin.

Siinähän se meni tämä päiväkin, inssiin vaadittava 30 h ajoja on jo reilusti kasassa joten sekään ei enää ahdista. Huomenna päivä alkaa taas myöhään ja kestää paaaaljon pidempään. Vuorossa on liukkaan keli harjoittelu Niinisalossa. Sinne lähdemme kolmella autolla, mukana minulla on kamerakamat joten kuvaa ja ehkä videota pukkaa. Saa nähdä nyt sitten.

Nyt pitää alkaa tekemään Kampin harjoitustehtäviä verkossa, ilman kurssin suorittamista ei ole autolla asiaa terminaaliin. Palataan siis huomenna asiaan, kirjoitus voi tulla todella myöhään tai sitten menee jopa torstaille. Se on moro!


maanantai 3. syyskuuta 2012

Autot jakoon!

Iltapäivää!

Tulihan se maanantai vihdoinkin ja viikonloppu muuttui vain pahaksi muistoksi. Hyvä näin. Tänään siis viikon upein päivä, maanantai, ja vuorossa taloudellisen ajon koulutusta. Olimme saaneet Jalasjärveltä kaksi uutta autoa joista nyt annankin pienen pikapalautteen....

Minkä helve**n takia nämä autot ovat seisseet Jalasjärvellä ja ties missä ja me olemme vuokrailleet autoja Turun alueen liikennöitsijöiltä? Ei Turkuun oikein haluta antaa JAKK:in uutta kalustoa vai?

Se siitä, tälle on varmasti aivan looginen syy eikä se johdu mistään henkilösuhteisiin liittyvästä jutusta tai muusta yhtä naurettavasta syystä. Aikuiskoulutusta, you know...

Noniin, nyt tuo rant on saatu pois sisältäni vaivaamasta joten voin kenties jatkaa. Molemmat lainaan tulleet autot ovat huippukunnossa ja aivan upeita ajettavia, ei klappia ohjauksessa ja jarrut toimivat pehmeästi eivätkä puolla suuntaan tai toiseen. Erittäin mukava ajopäivä!

Ensimmäisessä käytössämme olleessa autossa oli oikea erillinen kulutusmittari mikä päällä ajelimme ja ajattaja kirjoitteli lukemia ylös. Sen verran omia lukemiani katselin että sekalaisella reitillä missä oli pätkä 80 km/h ajoa, pätkä 50 kaupunginosien välistä ajoa ja pätkät muuta ajoa kulutuslukema jäi juuri ja juuri alle 21 l/100 km; 20,9. Ryhmämme paras ajoi 19,7 ja eniten kuluttanut 21,6. Jonkin verrankin eroa.

Lounaan aikaan auton vaihto ja uusi hyvä MUUALTA KUIN TURUSTA tullut turistiauto manuaalivaihteistolla alle. Taas kuten tuo katurikin, meidän vakiokalustoomme verraten aivan huikeassa kunnossa oleva auto millä voisi lähteä ajamaan työajoja vaikka koska tahansa. Hyvä vaihteisto, hyvin vääntöä koneessa ja hyvät jarrut.

Yleensä kyselen aika pikapalautetta ajattajalta ja sen mukaan koitan korjata ajamistani. Tänään palaute koski pysäkille ajoa, auto jää hieman liikaa irti reunasta. Tuo reunan hakeminen on tosiaan hieman hankalampaa koska ei riitä että ajaa auton reunan lähelle pysäkin reunaa koska pyörät ovat vielä silloin melko kaukana tiellä. Pitää siis viedä vielä rohkeammin auto tonttiin ja alkaa hakemaan rajoja.

Jatkossa käydään pysäkillä, sen lupaan jo nyt.

Näin, tässä tämän päivän kirjoitus. Pientä rähinää mutta suurimmalta osalta tyytyväistä hyrinää. Huomenna kouluun jo 06:30, ajellaan taas niin maan perusteellisesti. Palataan asiaan!

PS. Päättäjät Jalasjärvellä, antakaahan vähän sitä herkkua ja mannaa Turunkin suuntaan. Teillä on täällä käynnissä huippulaadukasta koulutusta erittäin osaavilla ja mukavilla kouluttajilla mutta osittain rasitteena on vanha ja rikkoutunut kalusto. Eiköhän Turun yksikkö tuota aivan kivasti rahaa niin että tännekin voisi tulla auto mikä ei olisi aina se pakanpohjimmainen 3500 € maksanut ajojensa päässä oleva romu. Kiitos.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Burning the midnight oil

Hyvää yötä!

Tuota lahjapulloa tuossa olen maistellut ja samalla Photoshopin kanssa touhunnut. Facebookkiin ja Google Plussaan laitettuna kuvat käyvät läpi vielä yhden pakkauksen joten halusin ladata käsittelemäni kuvan tänne jotta näen vielä yhden paikan version kuvasta. Tässä tekeleeni:


Tuossa on tehty yksi juttu mikä tuntuu helposti hajoavan Facebookissa ja G+:n pakkauksessa. Ihan vain testiksi. Anteeksi.

Sellaista, huomenna tai jo puolen tunnin päästä on sunnuntai ja saa alkaa taas valmistautumaan maanantain koulupäivään. Tämä ajohomma on siinä mielessä jännää että työpäivään saa alkaa valmistautumaan jo vuorokautta aikaisemmin, unirytmi yms pitää saada sopimaan tulevaan työvuoroon.

Katsotaan josko huomenna tulisi vähän linkkikokoelmaa, katsellaan vähän porukalla mitä juttua alasta löytyy muualta. Tuo Bussi-Eskon blogi löytyy linkkilistastakin mutta mites ne muut. Saas nähdä jaksanko.