Moro!
Niin se sitten loppui, perjantaina oli viimeinen koulupäivä. Meillä oli ammattipätevyyteen kuuluva kirjallinen koe jonka perään ohjeistus maanantaina alkavalle työharjoittelulle.
Itse olin jo etukäteen arvioinut että tämä kirjallinen koe on se kaikkein vaikein asia, asioita on käyty koulutuksen aikana läpi vaikka mitä ja mistä tahansa voi tulla kysymyksiä. Pitää siis osata kaikki opetetut asiat, kuulostaa helpolta.
Olen pyrkinyt siihen että jokaisen pienen osa-alueen jälkeen pidetyssä kokeessa on ollut helppoa vastata kysymyksiin eli olen kuunnellut tunneilla, tehnyt tehtävät ja opetellut asiat. Aika hyvillä lähtökohdilla siis pääsin matkaan mutta hermostuttihan se. Vielä piti torstaina illalla käydä läpi EA ja ajoaikamääräykset, ihan vain varmuuden vuoksi.
Koe meni hienosti, 33 kysymystä joista piti saada 75 % oikein. Varaa jäi hyvin, aika paha koe siinä mielessä että jos olisi ollut pari aluetta mistä ei olisi "tiennyt mitään" niin uusintaan olisi päätynyt. Pitää olla taas tyytyväinen.
Perään vielä ohjeistus harjoitteluun. En nyt kerro harjoittelupaikan nimeä, alaa tuntevat tulevat sen melko nopeasti hoksaamaan koska vuorot mitä ajan ovat melko selkeä osoitus siitä. Jos siis tietää. Pidän kuitenkin firman pimennossa ja kirjoittelen omiani. Maanantaina kello 08:00 se laulu ja leikki alkaa....
Vähän on haikea olo mutta sen peittää mukavasti pienoinen jännitys tulevasta ajasta. Ollaan vähän varpaillaan...
Maanantaina palataan asiaan, sen verran tiedän ohjelmasta että rahastuslaitetta käydään läpi ainakin. Aloittamiseen liittyy varmaan aika tavalla kaikenlaista...
PS. Sain muuten uuden ABCD-ajokortin haettua poliisilaitokselta perjantaina. Vielä jää parannettavaa, jonkun sortin E pitää johonkin väliin ajaa.
sunnuntai 30. syyskuuta 2012
torstai 27. syyskuuta 2012
Suomen mittainen jono kolmosia
Moi!
Pieni kirjoitustauko on päättynyt ja taas mennään. Tiistaina meillä oli tilausajonäyttö ja äsken juuri pääsin kotiin pitkän matkan näytöstä. Hyvin meni molemmat ja tuloksena hyvä arvosana ja läpipääsy.
Tiistaina tosiaan oli näyttöpäivä, aiheena tilausajo. Sahasimme kuvitteellista reittiä, parista ensimmäinen ajoi menomatkan ja toinen paluumatkan. En nyt halua tässä kertoa mihin ajoimme, mitä kautta reitti kulki jne koska haluan että jatkossa kurssit joutuvat itse hankkimaan tiedot, reitit jne.
Hyvin meni kuten jo kirjoitinkin, osin tietysti syynä se että Mr EB ja minä valmistauduimme tehtävään hyvin, meillä oli oheismateriaalit kunnossa ja kaikki oli jo etukäteen selvää. Helppohan siinä oli ajella.
Tänään oli vuorossa pitkät matkat, en tästäkään kerro tarkemmin reittiä mutta samalla systeemillä mentiin kuin tilausajossakin. Pysäkkikäyntejä, reitin selvittäminen, kuulutukset. Siinähän niitä.
Huomenna on viimeinen koulupäivä. Aika mykistävä ajatus mutta näin se tosiaan on. Laskin aikani kuluksi kilometrit mitä on tullut kiekolle ajettua; 1251 km. Jonkin verran on tullut kilometrejä digipiirturiin ja olipa ajossa auto missä piirturia ei ollut lainkaan, uskon kokonaismäärän olevan siis jossain 1500 km paikkeilla. Varsin kiva rypistys.
Huomenna vuorossa kirjallinen ammattipätevyyskoe, kysymyksinä voi siis olla mitä tahansa koulun aikana opetettua. Nyt häivyn materiaalin kimppuun, käyn vielä kerran ajoaikamääräykset ja EA:n läpi, sitten se on siinä.
Huomenna koitan vähän summata fiiliksiä harjoitteluun siirtyessäni, palataan asiaan!

maanantai 24. syyskuuta 2012
Ei naama miestä pahenna jos ei mies naamaa
Terve!
Kävimme tänään jo aamusta tulevan työharjoittelupaikan toimistolla vähän naamaamme näyttämässä, kiva nähdä tuleva harjoittelupaikka, yksi jännittävä asia vähemmän ensi viikon maanantaina. Nyt alkoi tosiaan koulun viimeinen viikko, jatkossa takamus löytyy työharjoittelusta joka kestää aina joulukuun alkupäiville asti.
Tutustumiskäynnin jälkeen koululle, vähän taas rahastuslaitetta ja sitten hetki linja-auton ratissa. Ajoimme läpi tulevan tilausajo- ja pitkän matkan näytöt, vieraspaikkakunnalta tuleville tarpeellista treeniä.
Nyt ei tule tämän enempää juttua, huomenna siis tuo tilausajonäyttö ja pitää hioa vielä nuo kuulutukset kuntoon. Eipä tuo kovin vaikea ole mutta pitää kuitenkin keskittyä. Palataan huomenna asiaan!

perjantai 21. syyskuuta 2012
Jämäkkä ote nupista
Heips!
Tänään oli hyvä päivä! Ensin kasilta hakemaan katsastuskonttorilta kuljettajakortti digipiirturiin, sitten yhdistelmän mukaan istumaan ja hämmästelemään, pieni vartin testaus yhdistelmän nupilla, lopuksi 1 ajotunti linja-autolla ja eikun kotio.
Yllättävän vähän oli konttorilla heti aamusta porukkaa, yksi meidän inssin reputtaneista oppilaista sinne tuli linja-autolla uusintaa ajamaan. Hain korttini, pienet viimeiset onnentoivotukset ja tsemppaukset ja koululle. Siellä oli juuri lähdössä seuraava ajamaan uusintainssiään, samat toimenpiteet kuin ensimmäisessäkin tapauksessa ja kahveelle. No siellähän se jo jännitti kolmas inssipotilas, vielä kerran kova psyykkaus ja vakuuttelu siitä että hyvin se menee. No menihän se....
... kaikki tänään uusintaa inssissä ajaneet saivat kortin!!!

Onnea kaverit, hyvin vedetty!!!
Pääsin siis mukaan yhdistelmän kyytiin, olipa aika jännää. Tässä on nyt tottunut miten auto kääntyy risteyksessä ja miltä se näyttää. Tämä ei näyttänyt siltä. Tämä näytti erilaiselta. Huikean tuntuista kun piiiitkä vaunu oli tulossa perässä ja nupilla vain ohjailtiin vaunun etupäätä niin että takapää menee sinne mihin halutaan.
Itsellä eivät kannukset riitä kuin vetoauton ajamiseen niin pääsin ajamaan pienen kierroksen. Lähinnä halusin saada käsityksen siitä tuntumasta ja tietenkin vaihdelaatikosta. Johan oli vaihteita, 12 + ryömintävaihde pakista puhumattakaan. Ei se aina joka kerta aivan putkeen mennyt mutta sain auton liikkeelle ja kaikki jäivät henkiin. Aina mukava bonus.
Olen valtavan tyytyväinen että heput saivat inssinsä läpi, enää 1 jäljellä ja hälläkin ajokoe maanantaina, toivottavasti samanlaiset uutiset jatkuvat.
Tämä on ollut todella hieno päivä, nyt alkaa viikonloppu eli istuskelua jalat pöydällä tietokoneen ruudun edessä. Hauskaa viikonloppua kaikille, ensi maanantaina käynnistyy koulutuksen viimeinen viikko. Palataan asiaan!
torstai 20. syyskuuta 2012
Ysitie oli ruotsiksi ruuhkainen
Moronääs!
Tänään ajeltiin vähän. Turku - Tampere - Huittinen - Tampere - Huittinen - Turku. Ei. Ei tullut kirjoitusvirhettä.
Ajeltiin vaihtamassa yksi auto Tampereelle, kun oltiin toisen auton kanssa tulossa takaisin ja oltiin Huittisissa vähän lihaa ostelemassa niin tuli opiskelijalta soittoa että pitäisi saada Tampereelta kyyti Turkuun. :D
Mikäs siinä, autossa on kääntyvät etupyörät ja tankkauskorttikin oli matkassa niin eikun usvaa putkeen ja kaveria auttamaan.
Vähän meni edestakaisin ajeluksi mutta mitäpä tuosta, ainakin saatiin ajaa. Jäsen J ajoi mittavan putken tänään, ihan oikein hänelle.
Huomenna erilainen päivä jälleen kerran. Aamusta vasta ysiltä koululle, aamupäiväksi ensin yhdistelmän kyytiin ja ehkä jopa pääsen koittamaan kuorma-autoa. Viimeksi koskenut kuorma-autoon 90-luvun alussa joten ei ole aivan muistissa enää. Lähinnä haluan testata sitä vaihdelaatikkoa, ajamiselta sen luulisi olevan suht sama kuin linja-auton koska mittaa on suurinpiirten saman verran, vähän vähemmän.
Sellaista, reissulta tuli kivasti tuliaisia mukaan kotiin tuotavaksi, vaimo on tyytyväinen ja makkaraa on ensi kuun loppuun asti...
Palataan huomenna asiaan, toiseksi viimeisen viikon lopetus käsillä...

keskiviikko 19. syyskuuta 2012
Ope mullon tylsää, mitä mä teen....
Tervehdys!
Tänään vähän erilainen päivä, etätöiksi meni. Kävin aamulla koululla kääntymässä ja kyselemässä että mitäs tänään tehtäisiin, siellä jo odottikin paksu nippu etätehtäviä. Kysymyksiä kaikesta siitä mitä koulutuksessa on käyty läpi ja opetettu.
Osa ihan helppoja kysymyksiä, nyt olen jumissa yhdessä kuvassa. Ei tuo diesel-moottori kuitenkaan ole niin tuttu että suoraan osaisin tästä osat nimetä. Pitää tutkia ja pyydellä apua, eiköhän joku nuo tiedä.
Huomenna tulee lähtö Tampereelle taas, käydään vaihtamassa yksi auto päittäin. Mukavaa päästä vähän taas ajelemaan, viime kerrasta onkin sitten jo kohta viikko.
Tästä päivästä ei oikein pidempää juttua saa aikaiseksi joten me palaamme huomenna asiaan!

tiistai 18. syyskuuta 2012
Paljaskätinen turkulainen
Moroo!
Tänään oli vuorossa ensimmäinen kaikkiaan seitsemästä näytöstä, Linja-auton rahtikuljetusten hallinta. 9:30 oli oma aikani Matkahuollossa mutta tuttuun tyyliin olin siellä jo vähän jälkeen ysin mikä olikin varsin hyvä juttu.
Näytön vastaanottajat olivatkin jo tietenkin valmiina ja sattumalta sain työn alle auton mihin oli ihan kivasti ~60 pakettia rahtia, 3 rullakkoa, 1 kärry ja erikseen jokin traktorin tms osa. Kieltämättä vähän tuli jotenkin puskan takaa koko touhu ja heti tullut kova kiirus. Rullakko auton luo ja pakettia autoon niin maan perusteellisesti. Piti huolehtia siitä että paketit ovat oikeassa asennossa jos se erikseen oli merkattu, rullakon pohjalle oleville painaville ja isoille paketeille piti jättää tilaa jne.
Työasennot, painavien pakettien nosto ja käsittely. Ei saa heitellä paketteja, pitää nostaa jaloilla ja mahdollisuuksien mukaan liuttaa paketti kärrystä autoon jä päinvastoin. Aika hektinen vartti ja hiki virtasi, hermostuttikin mikä ei varsinaisesti kovinkaan paljon auttanut.
Hyvin se meni kuitenkin, kuittauslaitteen käyttö meni tosi hyvin koska se oli juuri eilen palauteltu mieleen joten siinä ei ollut epäonnistumisen vaaraa.
Hanskat olisi pitänyt olla kädessä, siitä tuli vähän palautetta. Pitää muistaa jatkossa.
Näin, ensimmäinen näyttö takana ja kuusi edessä. Ensi viikolla tilausajo ja pitkän matkan liikenne. Näistä lisää silloin.
Jännitystä vähän lisäsi kun ei tiennyt oikein mitä tapahtuu ja minkä tyyppisiä tilaisuuksia nämä ovat. Varsin leppoisaa, tekee mitä pitää niin hyvin menee. Kiva tehdä kun on opetettu ja osaa.
Se siitä, huomenna lisää. Huomisen juoni selviää vasta illalla mutta te kuulette sen vasta huomenna. Palataan asiaan!

maanantai 17. syyskuuta 2012
Driftausvideo
Päivää 2.0
Kommentissa oli oiva vihje hienosta mainosvideosta. Video muuten aika hyvin kuvastaa omia ajatuksiani ja tunnelmia tällä hetkellä.
I'm cool!

Ketunhäntiä ratin välissä
Päivää!
Tämä on blogin 100. viesti joten koitetaan tehdä siitä vähän pidempi. Tänään on myös sinänsä merkittävä päivä että koulua on jäljellä enää kaksi viikkoa, harjoittelu alkaa 1.10, maanantaina.
Viime perjantai oli pysäyttävä päivä, Mr EB ajoi ensin oman ajonsa jonka jälkeen yksi inssin reputtaneista astui puikkoihin. Toisen kaverin kanssa annoimme hänen ajaa ja jätimme oman ajomme kokonaan väliin jotta herra saisi mahdollisimman paljon ajoa lähestyvän uusintainssin vuoksi.
En haluaisi maalailla pirua seinille mutta aika huonolta näyttää, pimeän tullessa unohtuivat ne viimeisetkin jo opitut asiat eikä kyydissä ollut todellakaan enää kiva olla. Harmittaa hänen puolestaan, niin mielellään sen onnistumisen soisi jokaiselle mutta kun se ei ole omassa hallussani enkä sen eteen pysty mitään tekemään. Tulevat kaksi viikkoa näyttävät miten tässä asiassa käy...
Viikonloppu meni lähinnä "lomalla", en kirjoittanut blogia enkä tehnyt oikein muutakaan tähdellistä. Paitsi tietysti kävin kummipojan synttäreillä, dinosauruksia oli siellä sun täällä. Kova meno ja iloisia ilmeitä. Huikeita juhlia moiset.
Tänään oli vähän poikkeuksellinen päivä, yksi opettaja oli lomilla, toinen Salossa ja viimeinen ajeli reputtaneiden kanssa pisin poikin. Olimme jo aamuseiskalta kertaamassa Matkahuollossa rahdin käsittelyä ja kyselemässä hankalia asioita, huomenna alkavat nimittäin näytöt tuosta aiheesta. Pääsimme kuittaamaan ja tekemään rahdin yhteen autoon, eipä tuo mitään rakettitiedettä varsinaisesti ole joten lähdimme tuon jälkeen pois jaloista häiritsemästä.
Singahdimme koululle jossa työn alle otimme sen rahastuslaitteen taas. Pieni kertaus vanhoista asioista, kertaliput, menopaluut, vaihtoliput jne jne. Uutena asiana AirBus-liput ja niiden eri variaatiot vaihto- ja alennuslippuineen.
Uuttakin juttua tuli taas, otin yhteyttä työpaikkaohjaajaani ja kyselin vähän rahastuslaitteesta paria juttua mitkä olivat aiheuttaneet hämmästystä. Sen verran oli ketunhäntä kainalossa että halusin samalla tiedottaa että kyllä kovasti asiaa treenataan, "ota minut töihin".
Ketunhännästä puheenollen:
Kuva on viime viikolta, kurssilainen oli joutunut moottoritiellä ottamaan yhteen ketun kanssa sillä seurauksella että ketunhäntä jäi autoon kiinni ja repolainen varmaankin pääsi hengestään. Pahoitteluni jos nyt jollain meni aamiaismurot väärään kurkkuun.
Niiiiiin, tästä päivästä vielä. Aika hyvin tuntuu olevan hallussa tuo rahastuslaite jo, pitää opetella niitä R-koodeja ulkoa muutama, opimme tekemään lippuja missä samantyyppiset liput on luokiteltu samalle lipulle. Tyyliin "3 aikuista" tulostaa vain yhden lipun eikä vanhaan tyyliin kolmea erillistä lippua. Myös menopaluulippujen tekemiseen löytyi muutaman painalluksen vähentävä oikopolku. Kyllä se tästä.
Aika haikein mielin tässä jo alkaa olemaan siinä mielessä että alkaa tämä koulu olemaan aikasta vähissä. Paaaaljon on touhuttu porukalla ja opittu. On naurettu ja pidetty hauskaa ja nyt se alkaa olemaan loppusuoralla. Kirjoitan varsinaisen vetistelykirjoituksen myöhemmin mutta pidetään tätä sitten vaikka sellainen esileikkinä käyvänä silmäkulmien kostutteluna.
On kyllä ollut hiton hienoa, tätä aikaa voi muistella pitkän aikaa tyytyväisyydellä. Paitsi tietysti kurssin rutisija jolla ei ole mikään ollut hyvin kaiketi vielä kertaakaan. Ratitkin ovat aivan väärän kokoisia. Mahtaa olla rankkaa.
Näin, tämä sadas. viesti alkaa olla pulkassa, lohkoperunat ja makkarat valmistuvat kohta uunista. Pitää syödä että ajolihas ei surkastu. Huomenna siis ensimmäinen näyttö, kerron tästä sitten paremmin huomenna illalla. Palataan asiaan!

perjantai 14. syyskuuta 2012
Lyhyestä kuva kaunis
Huomenta!
Eilen oli iltavuoro mutta kotiin päästyäni ylimääräinen aika meni yhden valokuvan parissa joten kirjoittelu jäi tähän aamuun. Koulun toimistoon pitää tehdä pieni lahja ja kiitos yhteistyöstä, ensimmäinen versio otettiin eilen, muutama asia mitä aion tehdä toisin mutta ei siitä sen enempää.
Eilen ajelimme enemmän Salon alueella, sillä alueella asustelevat ajoivat kaupunkireittejä. Itse keskityin lähinnä hämmästelemään että missäköhän mahdamme taas olla. Hyödyllistä treeniä kuitenkin muille.
Olihan meillä ne rahastuskoneetkin mukana mutta emme kyllä niitä ehtineet / muistaneet käyttää lainkaan. Tähän on kyllä ihan hyvä syy mutta ei siitäkään sen enempää.
Tänään vielä ajoa, yllättäen iltavuoro. Seikkailuja luvassa...
Palataan illalla asiaan!

keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Kohta alkaa päteminen
Morjesta!
Tänään siis ajopäivä iltavuorossa, siksi kirjoitus vasta nyt.
Aloimme tänään valmistautumaan ensi viikolla alkaviin ammattipätevyyskokeisiin, tarkemmin sanottuna kaukoliikenteen ja tilausliikenteen kokeisiin. Kävimme läpi reitit joita tullaan kokeissa ajamaan ja jaoimme jo Mr EB:n kanssa ajosuunnat. Pitää tehdä kuulutukset miniryhmällemme molempiin suuntiin ja kuvata videolle muutama juttu.
Tänään oli varsin mukava päivä, 4 opiskelijaa autossa ja puheenpölötys oli tietysti taattu. Ajelimme sinne tänne ja tietysti nuo edellämainitut reitit, aika nopeasti tämäkin päivä taas meni.
Nyt ei oikein löydy sanoja, väsyttää vähän eikä tänään oikeasti tapahtunut kovinkaan paljon ihmeellisyyksiä. Kaikki ajavat jo niin sulavasti että ei siitä paljon ole kirjoitettavaa.
Huomenna taas iltavuorossa, kirjoitus joskus yömyöhään... Palataan asiaan!

tiistai 11. syyskuuta 2012
Näytä mulle missä sul on peruutusajolinjat
Nääs!
Eilen illalla tuli kaivattu tekstiviesti ja tämän päivän ohjelma selvisi; kahdella autolla Tampereen JAKK:n toimipisteelle ja yhdellä autolla takaisin.
6:45 oli aloitus koululta, pikaiset lähtötarkastukset ja matkaan jo seiskalta. Eipä tuossa sen kummempia, kävimme viemässä tämän Mersun siis Nääsvilleen:
Hauska auto, pehmeä jousitus, hienot jarrut jne. Erikoisuutena hieman erilainen vaihdekepin tuntuma koska tieto välitetään johonkin asti vaijerien avulla. Auto on myös niin hiljainen että alussa tahtoi helposti moottori kerätä reilusti kierroksia, tämä tosin poistui kun tottui autoon. Varsin komea peli ja erittäin mukava ajettava.
Niin, ne inssiajot olivat eilen. Ei tuo mikään läpihuutojuttu ole, meillä on 12 ihmistä kurssilla ja 5 reputti ensimmäisen kokeen erilaisista syistä johtuen. Tasa-arvoiset risteykset, kevyen liikenteen huomiointi, tilannenopeus, kulmaperuutus, yleinen ajo ( liian säikky, ylivarovainen, epävarma? ), siinä niitä syitä joita olen tähän mennessä kuullut.
Ymmärrän hyvin epäonnistumiset, itselläkin oli turkasen paljon perhosia mahassa eikä jännittämisellä tuntunut kokeen lähestyessä olevan mitään rajaa. Jotenkin ne hermot vaan kuitenkin pitää osata hallita, ei auta mikään. Kulmaperuutus onnistuu kaikilta, tiedän sen koska olen nähnyt kaikkien tekevän sen. Nyt kun on koetilanne niin hermostuneisuus tekee temppunsa ja pieleen menee.
Huomenna jatketaan ajopäivällä, vuorossa ammattipätevyysajoja. 30 ajotuntia piti olla kasassa jotta sai varattua ajan inssikokeeseen, vielä tarvitaan 17 ajotuntia ammattipätevyysmääräysten täyttymiseen. Plus sitten tietenkin ensi viikolla alkavat ammattipätevyyskokeet.
Olen huomenna iltavuorossa joten kirjoitus tullee myöhään, joskus ennen yhtätoista illalla. Palataan asiaan!

maanantai 10. syyskuuta 2012
Danny ja mä
Huomenta!
En viitsinyt asiasta sen pahemmin etukäteen kirjoitella mutta tänään oli edessä inssiajo! Ihmeen hyvin tuli nukuttua viime yö, olin aivan varma että hitonmoinen jännitys pilaa unet mutta toisin onneksi kävi.
Kurssilaiset olivat liikkeellä kahdella autolla, ajossa aina 2 oppilasta, opettaja ja konttorin edustaja. Ensin kulmaperuutus ja heti siihen perään alkupuhuttelun jälkeen varsinainen ajo. Onneksi omassa autossani oli ajokaverina Mr EB jonka maaginen taikakravaatti selkeästi antoi lisää potkua ajoon.
Oma ajoreittini:
Vähän 80 km/h ajoa, Raision ja Turun keskustaa ja siirtymäajoa näiden välillä. Stop-merkki, rautatien ylitys, tasa-arvoisia risteyksiä ja bussikaistoja. Siinä nuo ensimmäisenä mieleen tulleet tarkat paikat.
Koko touhu siis aloitettiin kulmaperuutuksella, se meni meillä molemmilla juuri niin kuin olimme harjoitelleetkin. Reipas lähestyminen takapyörällä kulmamerkkiä kohden, auto noin 45 asteen käännökseen, käsijarru päälle ja ulos tarkastamaan kulmat ja etäisyydet. Takaisin autoon ja kertalaakilla tallista ulos. Mr EB veti mielestäni vielä paremmin kuin minä, täydellinen suoritus!
Sitten kävimme läpi "säännöt", ollaan liikenteessä kuten autossa olisi täysi määrä matkustajia ja ajo pitäisi miettiä sen mukaan. Molemmille tulisi 4 pysäkkikäyntiä joissa pitää tehdä normaalit ovenavaukset jne. Pitää ajaa niin että matkustajat viihtyvät eikä tule vaikutelmaa epävarmasta ja hosuvasta kuljettajasta.
Varsinaisesta ajosta nyt ei ole ihan kamalasti sanottavaa, sen verran on pakko kehua itseäni että onnistuin tänään ajamaan juuri niin hyvin kuin tällä hetkellä osaan. Nyt se riitti ajokortin saamiseen. Sen verran tuli palautetta että "matkustajat olisivat olleet tyytyväisiä", varsinaisia moitteita ei tullut mistään.
Jatkoa varten sain arvokasta palautetta siinä mielessä että kun "nyt tietää osaavansa ja se tietysti vaikuttaa ihmiseen niin pitää olla varovainen että se ei ala vaikuttamaan ajamiseen" eli henkselit eivät saa paukkua. En oikein usko että siitä on varsinaisesti vaaraa, enemmän tässä on tullut ylpeys siitä että olen siirtymässä ammattikuljettajaksi. Toki siihen menee vielä aikaa mutta kuitenkin, ymmärrätte varmaan.
Mr EB ajoi jälkeeni, hienosti meni hänelläkin ja samankaltaisen paperilapun kanssa hänetkin palkittiin.
Näin, sellainen päivä tällä kertaa. Kiva kun tämä vihdoinkin on tältä osaa ohi, nyt voi alkaa huolella valmistautumaan ammattipätevyyskokeisiin. Niiden alkuun ei olekaan enää montaa päivää.
Nyt menen ottamaan Buranan, viikonlopun stressaaminen ja jännitys tuntuu laukeavan ja ohimoiden kohdalla tuntuu olevan ihmeen ahdasta. Huomiseen!

lauantai 8. syyskuuta 2012
Fani > raitiovaunu > muu liikenne
Moroo!
Eilinen meni omasta valinnasta niin pitkään että olin kotosalla vasta puolilta öin ja koska herätys oli ollut jo aamuviideltä niin ei tämä blogi ollut listalla ensimmäisenä...
Eilen oli kyllä mukava päivä! Vuorossa oli siis Helsinki-päivä, itselle ja muutamalle muullekin kurssilaiselle tärkeä tapahtuma koska ko. kaupunki tulee olemaan ainakin harjoittelussa mukana ajoreitillä. Kiva kaupunki mutta melkoisen vieras, vähän on tullut siellä pyörittyä mutta enemmän Pasilan suunnalla. Keskusta ja varsinkin satamat jne ovat vieraita.
Siellä sun täällä käytiin, aika mukavat ruuhkat olivat välillä edessä ja hauskana ylläribonuksena Suomen Potkupallisteilla oli illalla ottelu mihin kulki kannattajien kulkue keskellä tietä. Saattajana oli aikamoinen määrä poliiseja ja hevosia.
Kivahan tuolla on ajella, vähän vaikeuttaa kun ei tiedä totutusti paria-kolmea risteystä ennen mihin on menossa, tulevat kaistanvaihtoasiat aina vähän vasta siinä viimeisessä risteyksessä mikä sitten vilkkaassa liikenteessä aiheuttaa ongelmia. Rauhallisesti ja päättäväisesti vaan niin kyllähän se hyvin sujui. Vilkun käyttö pelastaa tilanteen, kivasti tulee tilaa. Meidän autokuntamme jäi vapaaehtoisesti vähän pidempään ajelemaan pisin poikin, toinen auto lähti jo paljon aikaisemmin. Kiva kun neljän ruuhka loppui niin alkoi teillä olemaan aivan eri malliin tilaa. Kuten jo sanoinkin, hieno päivä!
Ajoin noin tunnin Helsingin alueella ja sitten pidemmän pätkän siirtymätaipaleella Hki-Tku:
Vähän kaipaamaani pimeän kelin satasta taas, tulee kuitenkin ajettua tätä harjoittelussa ja sitten aikanaan todennäköisesti myös töissä.
Näin, tuo oli viimeinen kuljetusharjoitus, tästä eteenpäin alkavat kokeet. Niitä riittääkin, inssiajo ja kaikki ammattipätevyyteen liittyvät kokeet. Saa tsemppailla ahkerasti että kaikki menevät kerralla putkeen.
Palataan asiaan maanantaina, siitä tuleekin normaali tai vähän lyhyempi päivä. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa...

torstai 6. syyskuuta 2012
Turkulaiset tulloo!!!
Hyvää yötä!
Tänään "normaali" ajopäivä, kahdesta kymppiin. Sekalaista seututieajoa pisin poikin ja illan lopuksi itsellä pimeän kelin pysäkkitreenit.
Varsin kiva päivä taas ( ei tainnut tulla yllätyksenä? ), jokaisella ryhmän jäsenellä alkaa olla ajo sillä tasolla millä sen tietysti pitääkin olla koska inssit ovat tuossa melko pian...
Päivän aluksi vähän käytiin katsastuskonttorilla peruuttelemassa kulmaan, homma mikä pitää tehdä inssiajossakin. Kyllähän se siinä, aikaa on kuitenkin 5 minuuttia! Otetaan rennosti, autosta saa tulla ulos ja korjata saa niin paljon kuin ajassa ehtii. Pitää ottaa varmaan päälle ja tehdä hyväksytty suoritus.
Sellaista, nyt tulee taas vähän lyhyempi kirjoitus koska huomenna kello soi aamulla viideltä ja 6:30 pitää olla koulun pihalla, tarkoitus on lähteä portista seiskalta. Vuorossa on Helsinki-päivä!
Kivasti luvattu sadetta koko päiväksi. Toivottavasti huomenna ei pahemmin räjähtele vesiputket...
Öitä, mää meen nyt -->

Hyvät munkit
Päivää!
Oli melko pitkä päivä eilen, seiskalta aloiteltiin ja yhdentoista maissa illalla päästiin takaisin koululle. Matkan varrella tuli mahdollisuus käydä Jalasjärvellä vaihtamassa käytössämme ollut katuri toiseen turistibussiin. Eipä sitä tarvinnut montaa sekuntia miettiä. Ettepäi!
Olimme siis kolmella autolla liikenteessä, suuntana Niinisalo ja liukkaan kelin rata. Menomatka nyt oli melko tapahtumaköyhä kuten toivoa aina saattaakin. Radalle ja harjoittelut käyntiin, 4 tuntia oli aikaa liukastella. Porukka jaettiin puoliksi niin että joka autossa oli kaksi luistelijaa.
Aluksi pienet demot ajonopeuden vaikutuksesta jarrutusmatkaan, kyllähän se on käyty läpi Powerpointilla mutta selveneehän se nyt aivan eri tavalla kun livenä näytetään.
( Minulla on videota vähän siitä sun tästä mutta kun ei ole vielä viimeistä lupaa niiden käyttöön blogissa niin eivät tule näkyviin vielä. Jos lainkaan, kyselen asiasta tänään. )
Teimme jarrutusharjoitukset, väistöjä ja kaarreajoa. Kovin pienestä on se pito kiinni, 30 nopeus niin vielä kääntyi mutta kun nopeus oli 35 niin kelkkana mentiin eikä mitään toivoakaan saada käännettyä pysähtymisestä puhumattakaan. Ai ne ABS-jarrut vai? Jep jep, tarpeeksi liukasta niin ei riitä herkkyys pitämään pyörää pyörimässä, alle 7 km/h ne eivät toimi lainkaan ja muutenkin miltei pysähtymässä oleva pyörä ei pahemmin tuntunut ohjaavan...
Harjoittelun lomassa vähän makkaraa radalla olleessa kivassa laavussa, mukavaa päästä vähän grillailemaan vaihteeksi. Harjoittelun jälkeen kävimme Niinisalon varuskunnan sotkussa nauttimassa munkkikahveet. Hyväähän se on edelleen.
2 autokuntaa lähti takaisin Turkuun ja me lähdimme siis Jalasjärvelle vaihtamaan autoa. Pientä jännitystä aiheutti alussa sähköhäiriö mikä varoitti paineilmajärjestelmän paineesta. Pienen ajon ja odottelun jälkeen auto tien pieleen ja päävirrat pois. Hihnojen ja konetilan yleinen tarkastus, virrat takaisin ja avot, ääni katosi. Varoitusjärjestelmän häiriö, paineita oli koko ajan riittävästi.
Aika iso paja Jalasjärveltä löytyy, rakennuksia, kalustoa ja koulutuslinjoja jos vaikka mitä. Eihän siellä kauheasti enää ihmisiä ollut kun olimme siellä niin myöhään mutta kiva nähdä tuokin paikka.
Saimme komian Mersun lainaksi Turkuun, kiitokset siitä. Kyllähän kulki komiasti ja tasaisesti, Mersun busseissa on kuulemma yleensä hyvin pehmeä jousitus mikä tekee matkustamisesta todella miellyttävää mutta ajaminen on hieman hankalampaa vuoristoratamaisen kyydin vuoksi. Omasta mielestäni kulki kivasti, ainoa ihmetyksen aihe oli vaihdekeppi. Se on hieman eri paikassa, pakettiautomaisesti "kojelaudassa" ja käskytys tapahtuu ilmeisesti vaijerien avulla, sen vuoksi se tähän mennessä opittu täsmällinen ja rapea liike puuttui vaan tuntuma oli... noh, erilainen. Ei huonossa mielessä vaan enemmän "mekaaninen".
Pääsimme ajamaan vähän pimeälläkin, taas hyvää vaihtelua ja erittäin hyvää treeniä harjoittelua ja työelämää varten. Oli kyllä erittäin hyvä päivä, nämä päivät ovat juuri sellaisia mitä sitten joskus muistellaan. "Silloin kun oltiin Niinisalossa liukastelemassa..." jne.
Elämme tällä hetkellä koulussa aivan legendaarisia päiviä, toivottavasti kaikki tajuavat sen.
Tänään normaali ajopäivä, me ketkä olimme eilen pitkään olemme tänään iltavuorossa jotta saimme vähän edes aikaa levätä. Palataan illalla asiaan, tämä kirjoitus on tosiaan nyt vähän kuva- ja videoköyhä mutta toivotaan että saan siihen tehtyä muutoksen. Palataan illalla asiaan!

tiistai 4. syyskuuta 2012
Ammattipihtaaja
Moi!
Tänään aloitettiin jo tuossa 6:30 ja kotio pääsin juuri ennen viittä, sangen mukava päivä. Vuorossa oli toinen erä taloudellisesta ajosta, ajatuksena tietysti parantaa viimekertaista tulosta. Omalta osalta tämä jopa onnistuikin.
20,9 -> 20,1 L/100 km
Eipä kauhean suuri parannus kun tuo alkutuloskin oli jo niin "hyvä". Pahimmillaan tuolla reitillä kulutus oli ensimmäisellä rundilla melkein 25. Hyvin tulokset paranivat, parhaat pääsivät reilusti alle 20 litran, taisi olla 19,1. Hyvä tulos!
Tänään oli ensimmäinen "harjoitusinssi", ajettiin ja ajattaja tarkkaili ajoa oikean lomakkeen kanssa kirjaten siihen virheitä ja tehden arvion siitä olisiko ajo mennyt läpi vai ei. Olihan siinä kieltämättä ylimääräistä jännitystä kun ajo alkoi mutta suht nopeasti pystyi rentoutumaan. Ajelin rauhallisesti ja tulos oli että olisihan se mennyt läpi. Vähän lisää itseluottamusta ajoon, nyt vain jatkossakin tarkkana niin kyllä se siitä sitten varsinaisessa tulikokeessakin.
Siinähän se meni tämä päiväkin, inssiin vaadittava 30 h ajoja on jo reilusti kasassa joten sekään ei enää ahdista. Huomenna päivä alkaa taas myöhään ja kestää paaaaljon pidempään. Vuorossa on liukkaan keli harjoittelu Niinisalossa. Sinne lähdemme kolmella autolla, mukana minulla on kamerakamat joten kuvaa ja ehkä videota pukkaa. Saa nähdä nyt sitten.
Nyt pitää alkaa tekemään Kampin harjoitustehtäviä verkossa, ilman kurssin suorittamista ei ole autolla asiaa terminaaliin. Palataan siis huomenna asiaan, kirjoitus voi tulla todella myöhään tai sitten menee jopa torstaille. Se on moro!

maanantai 3. syyskuuta 2012
Autot jakoon!
Iltapäivää!
Tulihan se maanantai vihdoinkin ja viikonloppu muuttui vain pahaksi muistoksi. Hyvä näin. Tänään siis viikon upein päivä, maanantai, ja vuorossa taloudellisen ajon koulutusta. Olimme saaneet Jalasjärveltä kaksi uutta autoa joista nyt annankin pienen pikapalautteen....
Minkä helve**n takia nämä autot ovat seisseet Jalasjärvellä ja ties missä ja me olemme vuokrailleet autoja Turun alueen liikennöitsijöiltä? Ei Turkuun oikein haluta antaa JAKK:in uutta kalustoa vai?
Se siitä, tälle on varmasti aivan looginen syy eikä se johdu mistään henkilösuhteisiin liittyvästä jutusta tai muusta yhtä naurettavasta syystä. Aikuiskoulutusta, you know...
Noniin, nyt tuo rant on saatu pois sisältäni vaivaamasta joten voin kenties jatkaa. Molemmat lainaan tulleet autot ovat huippukunnossa ja aivan upeita ajettavia, ei klappia ohjauksessa ja jarrut toimivat pehmeästi eivätkä puolla suuntaan tai toiseen. Erittäin mukava ajopäivä!
Ensimmäisessä käytössämme olleessa autossa oli oikea erillinen kulutusmittari mikä päällä ajelimme ja ajattaja kirjoitteli lukemia ylös. Sen verran omia lukemiani katselin että sekalaisella reitillä missä oli pätkä 80 km/h ajoa, pätkä 50 kaupunginosien välistä ajoa ja pätkät muuta ajoa kulutuslukema jäi juuri ja juuri alle 21 l/100 km; 20,9. Ryhmämme paras ajoi 19,7 ja eniten kuluttanut 21,6. Jonkin verrankin eroa.
Lounaan aikaan auton vaihto ja uusi hyvä MUUALTA KUIN TURUSTA tullut turistiauto manuaalivaihteistolla alle. Taas kuten tuo katurikin, meidän vakiokalustoomme verraten aivan huikeassa kunnossa oleva auto millä voisi lähteä ajamaan työajoja vaikka koska tahansa. Hyvä vaihteisto, hyvin vääntöä koneessa ja hyvät jarrut.
Yleensä kyselen aika pikapalautetta ajattajalta ja sen mukaan koitan korjata ajamistani. Tänään palaute koski pysäkille ajoa, auto jää hieman liikaa irti reunasta. Tuo reunan hakeminen on tosiaan hieman hankalampaa koska ei riitä että ajaa auton reunan lähelle pysäkin reunaa koska pyörät ovat vielä silloin melko kaukana tiellä. Pitää siis viedä vielä rohkeammin auto tonttiin ja alkaa hakemaan rajoja.
Jatkossa käydään pysäkillä, sen lupaan jo nyt.
Näin, tässä tämän päivän kirjoitus. Pientä rähinää mutta suurimmalta osalta tyytyväistä hyrinää. Huomenna kouluun jo 06:30, ajellaan taas niin maan perusteellisesti. Palataan asiaan!
PS. Päättäjät Jalasjärvellä, antakaahan vähän sitä herkkua ja mannaa Turunkin suuntaan. Teillä on täällä käynnissä huippulaadukasta koulutusta erittäin osaavilla ja mukavilla kouluttajilla mutta osittain rasitteena on vanha ja rikkoutunut kalusto. Eiköhän Turun yksikkö tuota aivan kivasti rahaa niin että tännekin voisi tulla auto mikä ei olisi aina se pakanpohjimmainen 3500 € maksanut ajojensa päässä oleva romu. Kiitos.

lauantai 1. syyskuuta 2012
Burning the midnight oil
Hyvää yötä!
Tuota lahjapulloa tuossa olen maistellut ja samalla Photoshopin kanssa touhunnut. Facebookkiin ja Google Plussaan laitettuna kuvat käyvät läpi vielä yhden pakkauksen joten halusin ladata käsittelemäni kuvan tänne jotta näen vielä yhden paikan version kuvasta. Tässä tekeleeni:
Tuossa on tehty yksi juttu mikä tuntuu helposti hajoavan Facebookissa ja G+:n pakkauksessa. Ihan vain testiksi. Anteeksi.
Sellaista, huomenna tai jo puolen tunnin päästä on sunnuntai ja saa alkaa taas valmistautumaan maanantain koulupäivään. Tämä ajohomma on siinä mielessä jännää että työpäivään saa alkaa valmistautumaan jo vuorokautta aikaisemmin, unirytmi yms pitää saada sopimaan tulevaan työvuoroon.
Katsotaan josko huomenna tulisi vähän linkkikokoelmaa, katsellaan vähän porukalla mitä juttua alasta löytyy muualta. Tuo Bussi-Eskon blogi löytyy linkkilistastakin mutta mites ne muut. Saas nähdä jaksanko.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)