perjantai 20. heinäkuuta 2012

Lossi, kebab ja haulikko

Terve!

Ensimmäinen ajoviikko takana! Tänään ajettiinkin vähän pidempi päivä, aloitettiin seiskalta ja jatkettiin kolmeen asti. Aloittelin ensimmäisenä kuskina, siitä mukavaa että voi sitten loppupäivän ottaa rennosti matkustajien penkeillä.

Tänään oli taas vuorossa maaseutumatkailua, ajettiin ensin kuitenkin tankkaamaan auto ja sen jälkeen pesulle:


Automaatilla kunnes se jäi jumiin, loput harjalla ja painepesurilla. Eipä tuossa sen ihmeellisempää, tuttua touhua. Pesulta matka jatkui Kemiöön, siellä kahvitauko ja kuskinvaihto. Oma ajo-osuus oli pituudeltaan 74 km. Seuraava kuski jatkoi Kemiöstä vanhaa tietä pitkin Saloa kohden jonne olimme suunnitelleet lounastauon. Tälläistä jälkeä tästä päivästä kiekkoon piirtyi, kyseessä on sitten max 100 km/h joten ei ollut rakenteellista ylinopeutta. Muutenkin pyrin näin oppimisvaiheessa melko nihkeästi tuota nopeutta kovasti kasvattamaan. Lukuisat pysähdykset 80 alueella ovat pysäkkitreenejä.



Perjantain kunniaksi olimme päättäneet käydä kebabilla eli kavereiden kesken kebulla ja Salo oli varsin oiva valinta siihen. Matkalla pääsimme ylittämään myös lossivälin mutta sitkeästä hausta huolimatta emme löytäneet Tax Free -myymälää:


Salosta pisin poikin seututeitä, Somerolla pikainen kahvitauko. Koko päivän olimme harjoitelleet myös pysäkille ajoa ja sieltä lähtöä. Yhdellä pysäkillä vastaan tuli sattumalta pysäkin merkki mikä oli saanut osakseen kenties tyytymättömän asiakkaan pikapalautteen. Oliko linja ollut myöhässä vai eikö autoa ollut tullut lainkaan. Tarina ei kerro mutta merkki on tässä:


Haulikollahan siihen on pitänyt jättää vastalause. Varsin väkevä argumentti.

Joo, näin se meni ensimmäinen ajoviikko. Aivan legendaarista ja aivan törkeän hauskaa. Meidän kolmen hengen miniryhmämme kaikki kuskit ovat oppineet aivan hitosti viikon aikana, jo pelkästään käännöksissä on tapahtunut aikamoista edistymistä. Melkein alkaa jo sujumaan paikassa kuin paikassa, keula alkaa valua tarpeeksi pitkälle ja kurvista tullaan mukavasti risteävän tien kaistalle.

Nyt kriteerit alkavat kiristymään. Ensimmäisinä päivinä oli hyvä suoritus jos kukaan ei kuollut eikä tullut kolarivahinkoja kiinteiden esineiden tai muun liikenteen kanssa. Nyt aletaan tosissaan treenaamaan niitä käännöksiä ja vahtimaan kaistaviivoja kurveissa haukan lailla.

Näin, huomenna luvassa taas videoita. Teema on jo valmiiksi mietitty ja videot valittu. Näette sitten huomenna. Hauskaa viikonloppua, olemme pois liikenteestä. Kyllä sinne nyt jo uskaltaa ajaa, menkää vaan.

2 kommenttia:

  1. Hieno blogi! :)

    Itse olen ajatellut vaihtaa bussien siivouksen ajamiseen, joten sama on itselläni edessä joskus. Toivottavasti pian.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Lykkyä haaveille, muista tehdä kaikki mahdollinen että muuttuvat todellisuudeksi. Pystyn tietysti arvioimaan varsinaista työpäivää todella huonosti mutta tämä koulutus on ainakin aivan hiton kivaa ja hauskaa. Ilmoittele miten asia etenee ja pysy blogin parissa. Vielä kerran, kiitos kehuista.

      Poista