Tässä kohtaa voisi vaikka yrittää summata tätä uutta uraa. Vaikea homma mutta yritetään.
Työtä tarjoava yritys on aivan loistava! Porukka on mukavaa, apua ja ohjeita saa kun kysyy ja kaikki toimii. Harvemmin olen ollut missään töissä niin että olisin heti ensimmäisestä päivästä tuntenut itseni tervetulleeksi niin kuin täällä. Kuten alalla yleensäkin niin tässä yrityksessä on ihmisiä töissä eri maista ( tietysti he ovat suomalaisia mutta syntyneet muualla ) ja kulttuureista. Kaikkien kanssa tulee hyvin juttuun ja käsi nousee iloisesti.
Tunnen aivan aidosti että olen oikealla alalla, tunnen mahdotonta ylpeyttä ajaessani rinta rottingilla pisin Turun katuja. Teen hommaa mitä kuka tahansa ei pääsekään tekemään. Matkustajia on kiva miellyttää, pieni tervehdys ja hymy saa nopeasti kivaa vastakaikua. Pystyn sanomaan "ajan linja-autoa" kun kysytään mitä teen työkseni. Ensimmäisen kerran mahdottoman pitkään aikaan pystyn vastaamaan tuohon kysymykseen ilman minkäänlaista nolostumista tai turhautumista. "No mä puuhastelen noiden tietokoneiden kanssa" oli ennen vakiovastaukseni.
Tottakai työajat tuppaavat olemaan normaalia toimistoaikaa hankalammat mutta mitä sitten. Aamuvuorosta pääsee aikaisemmin kotiin ja aamulla on rauhallista / iltavuoropäivänä saa nukkua pidempään ja illalla on rauhallisempaa. Niistä tulee kuitenkin rahallinen kompensaatio joten sekin on vielä plussaa.
Aika hiton hienoa touhua, kohta tulee kesä eikä ole enää liukasta. Turku herää kesän myötä henkiin, on matkailijoita ja muutenkin porukkaa enemmän. Kevyt liikenne tulee uutena haasteena, pitää olla ihan eri lailla tarkkana. Odotan innolla valoisia kesäpäiviä, auringonnousuja ja -laskuja.
En oikein osaa sanoa vielä negatiivisia asioita, menossa on kuherruskuukausi mikä varmaan tekee oman osansa mutta summaampa koko homman näin:
Miksi en ole hakeutunut alalle aikaisemmin?
Nyt palataan asiaan uudellaan huomenna!
Kohta on taas minihameiden aika, ja Turussahan on Suomen upeimmat naiset!
VastaaPoistaSiinäkin saa olla eri lailla tarkkana!
Kiva, että viihdyt noin hyvin.
T.
Haha, en ota kantaa noihin naisasioihin. Sanotaan vaikka niin että tarkkana saa olla.
VastaaPoista