Päivää!
Olin tänään hyvissä ajoin tallilla, otin päivystäjän antaman auton noin puoli kuudelta ja ajoin ihan rauhassa päätepysäkille mistä oli lähtö vasta 6:20. Rauhallisuus ei kuitenkaan kestänyt ihan päivän loppuun asti...
Ajoin normaalisti vastakkaiselle päätepysäkille ja sieltä taas torin kautta takaisin aamun aloituksena ollutta päättäriä kohti. Jätin pari matkustajaa pois ja lähdin pysäkiltä, muutaman kymmenen metrin kuluttua takaa kuului huuto "Kuljettaja! Auton keskiosasta tulee savua ja näkyy liekkejä!!!"
Ei varsinaisesti se huuto mitä toivoisi kuulevan vai mitä?
Katsoin taustapeilistä ja auton keskiosa on savun vallassa, olin jo melkein seuraavalla pysäkillä niin rysäytin auton parkkiin, kaikki ovet auki ja hyppäsin ylös penkistä. Onneksi kyydissä oli vain muutama matkustaja ketkä ulostivat ( eikö bussiulostaminen ole päivän teema? ) itsensä kiitettävällä vauhdilla. Matkustajat siis häipyivät, nappasin etuovelta sammuttimen, revin sokan irti ja Sven Tuuva-maisesti rynnäköin paloa kohden.
Penkin alla oleva lämmitin oli jostain syystä syttynyt tuleen, meillä taisi olla siis käynnissä aito sähköpalo. Savua tunki niin maan perkeleesti ja ihan ok liekitkin nousivat penkin alta. Onneksi pari noin sekunnin mittaista suhausta sammuttimesta riittivät sammuttamaan palon. Sen verran hienoa pölyä että sitten ilma oli sakeanaan sekä savua että jauhoa. Auto sammuksiin, päävirrat pois ja eikun ulos!
Etuovesta takaisin pihalle yskimään, jonkin verran tuli väkisinkin savua ja jauhoa hengitettyä. Olin käskenyt yhtä matkustajaa soittamaan 112 kun he lähtivät autosta pihalle, varmistin tässä kohtaa että näin oli tosiaan käynyt. Ansiokkaasti hän olikin asian hoitanut ja parin minuutin pihalla seisoskelun jälkeen alkoikin jo paloauton ääni kuulumaan.
Tehokkaan oloisesti tulivat herrat paikalle, pakko ihailla miten pari alkoi heti ohjaamaan vuoropohjaisesti liikennettä koska paloauto tukki toisen kaistan ja muutenkin touhussa oli tekemisen meininki. Muutama tuli autolle, lämpökameralla (?) tarkastettiin että lämmitin on sammunut kunnolla eikä sinne ollut jäänyt mitään kuumia pesäkkeitä. Ei heille kamalasti jäänyt tekemistä mikä oli tietysti kiva juttu.
Hetken päästä paikalle paukahti myös palosyyntutkija, bussipalot ovat kuulemma jonkin tutkimuksen alaisia tällä hetkellä joten hän otatti valokuvia, haastatteli minua ja tutki auton tekniset tiedot ja ominaisuudet tilastointia varten.
Jossain kohtaa soittelin myös päivystäjälle joka oli hetken hiljaa kun sanoin "tota kun mun auto syttyi palamaan". Hän hoiti hienosti oman osuutensa, vaihtomiehen, -auton jne jne. Varmaan jollain mammalla nyt meni koko viikko pieleen kun auto ei tullut kun hän sitä niiiiiiin odotti mutta näin tällä kertaa.
Sen verran tuli kuitenkin niitä kaasuja hengiteltyä että miltei oksensin pari kertaa, yskäkin oli kova. Kerroin tästä palomiehille jotka sitten päättivät että parempi ottaa paikalle myös ambulanssi. Kohta pääsinkin istuskelemaan lanssin taakse, paikalle tulivat myös poliisit ketkä oikeastaan vain halusivat katsoa ajokortin ja lausua "hyvin toimittu" tuomion.
Sen verran oli huono olo vieläkin että mentiin sitten Terveyskeskukseen hengittelemään happea. Verenpaineet olivat ehkä vähemmän yllättäen aivan karmeissa lukemissa, tuollaisen "mennään mokoman suon yli niin että heilahtaa" -tyyppisen hetken jälkeen ymmärrettävää. Kaikenkaikkiaan 1.5 h sitä happea hengittelin, kortisonia löytiin perseeseen ( siihen kankkuun ) ja verinäytteet otettiin. Olo helpotti kummasti ja saturaatiot sormesta pyykkipojalla mitattuna olivat oikein mainiot.
Kun sain luvan lähteä pois, kävelin päivän mittaisen sairaslomalapun kanssa pysäkille ja pummasin kyydin varikolle. Kivana sattumana kuskilla alkoi päättäriltä tauko joten hän oli muutenkin menossa sinne. Saikkulappu pöytään, vahinkoraporttilappu kotiin täytettäväksi ja autolla kotio.
Sellainen päivä, aika jänskää. Onneksi näitä asioita on harjoiteltu, sammutin ei ole mörkö eikä tullut paniikkia vaikka jälkeenpäin kädet vähän vapisivat. Hienosti se sammuttimella sammui, onneksi on autoissa kunnon pelit eikä tarvinnut sivusta katsoa kun 300 000 € haihtuu savuna ilmaan.
Se oli siinä tämä päivä, nyt otan rennosti. Huomenna tämän viikon teemaan sopien minimittainen iltavuoro. Palataan huomenna asiaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti